Täynnä kauhua pidätti hän hevosensa.
Vaikka niin eteenpäin kuin takaisinkin meno oli yhtä vaarallista, päätti hän kuitenkin palata takaisin. Hän aikoi panna päätöksensä toimeen, kun hevosen nelistäminen hänen takanansa enensi hänen pelkoansa.
Sitä lisäsi vielä ääni, joka pimeässä sekaantui kavioitten kopinaan.
Pedro Diaz huusi:
— Oroche, ellen erehdy!
Barajasta tuntui ääni kuolleen huudolta, joka kutsuu toista. Konnan mieleen ei juolahtanutkaan, että Diaz oli päässyt pakoon, ja hän luuli pimeässä häntä Orocheksi; hän nelisti pois.
Ajo hänen takanaan kävi myöskin nopeammaksi ja ääni muuttui uhkaavammaksi. Ampumisesta huolimatta pakeni Baraja leiriä kohti. Vihdoinkin kääntyi hän.
— Kurja pelkuri! huusi Diaz, sulkien häneltä tien; jos vain saatan estää, et toistamiseen pakene.
Samalla hetkellä ympäröi apahijoukko ratsastajat ja vastoin tahtoansa täytyi Barajan ottaa osaa tuohon kiivaaseen taisteluun, jota aikoi välttää. Näiden kahden ratsastajan ottelun olivat leirissä taistelevat meksikolaiset nähneet.
Diaz tempasi tapparan erään intiaanin kädestä ja käytti sitä kauhealla menestyksellä. Kun vihollisten luku kuitenkin oli liian suuri, täytyi hänen paeta, ja hän palasi kultalaaksoon varoittamaan ystävyksiä heitä uhkaavasta vaarasta.