— Valkoinen roisto, joka on yhtynyt punaisiin konniin, sanoi José, — ne ovat aina pahimpia.
— Mitä Kotkalta tahdotaan? kysyi Rosenholz, samoin ranskaksi, muistaen Mustanlinnun hänelle antaman nimen.
— Näyttäytyköön tai kuunnelkoon, ellei hän uskalla esiintyä.
— Ja ken takaa, etten tule katumaan, jos esiinnyn?
— Me tahdomme osoittaa luottamusta, sanoi ääni.
— Mitä hän sanoo? sanoi José.
— Että näyttäytyisin ja…
Rosenholz vaikeni, nähdessään kaksi omituista olentoa, joitten päät äkkiä kohosivat pensaston takaa. Hän tunsi miehet, joitten verinen ja kauhea maine ei ollut ainoastaan tullut hänen korviinsa, vaan jotka sattuma jo toisen kerran toi hänen tiellensä. Jo ensimäinen kohtaaminen oli ollut hänelle onneton.
Nähdessään nämä kaksi miestä, jotka taasen seisoivat hänen edessään, valtasi pelottaman metsäsissin tuskallinen, outo tunne; Fabian oli mukana — ensi kerran pelko valtasi Rosenholzin, hänen rautajäntereensä vapisivat kuin metsäköynnökset, joita ei tavallinen tuuli saa liikkeelle, mutta jotka myrskyssä tärisevät.
— Punakäsi ja Bastardi! Tunnetko heitä? kysyi hän Josélta.