— Eivätkö riitä ne aarteet, jotka teille luovutamme? Mitä hyödyttäisi kolme pyssyä viittätoista soturia?
— Ette sitten voisi meitä vahingoittaa. Kanadalainen kohautti olkapäitään.
— Tuo ei ole mikään vastaus, sanoi hän. Te olette tekemisissä miesten kanssa, jotka kuulevat kaikki, jotka eivät pelkää uhkauksia, ja joita ei petollisilla sanoilla houkutella. Meidän täytyy heti saada selko, mihin voimme luottaa, lisäsi hän toveriinsa kääntyen.
Nyt puuttui vanhempi roisto puheeseen.
— Hyvä, sanoi hän, ilkeästi irvistäen, Bastardi suopeudessaan unohtaa yhden ehdon.
— Minkä sitten?
— Että teidän täytyy antautua meidän armoillemme, sanoi mestitsi.
— Anna minun vastata noille valkoruumiisille intiaanikoirille, kyykäärmeille, sanoi José, nyhjäisten Rosenholzia.
— José, lausui kanadalainen vakavasti, aina siitä alkaen kun minä olen edesvastuussa kasvattipoikani hengestä, on minulla pyhä velvollisuus täytettävänä ja jos onnettomuus sattuisi, tahdon esiintyä puhtaana Jumalan edessä. Älkäämme siis niin nopeasti asiaa ratkaisko.
Ja Rosenholz loi Fabianiin, joka tarkoin seurasi kaikkia liikkeitä, katseen, joka ilmaisi koko hänen isällisen hellyytensä. Ystävällinen hymy palkitsi tämän katseen.