— Hyvä, alotti kanadalainen, puhukaa, niinkuin pelottoman soturin ja kristityn tulee. Mitä meiltä tahdotte? Kuinka aijotte vankejanne kohdella?
Mutta Bastardi halusi vain puolittain ilmaista aikeensa. Vaikka hän piti melkein varmana, että hän saavuttaisi tarkoitusperänsä, halusi hän kuitenkin säästää, ellei verta niin aikaa, ja hän toivoi mielettömyydessään, että soturit suostuisivat vankeuteen ennen kuolemaa, josta ei heitä mikään pelastaisi.
— En tosiaankaan tiedä, miten teitä kohtelisin, lausui hän, mutta Mustalintu, jonka sotureja on mukanani, tahtoo välttämättömästi teidät ja olenkin kunniani kautta luvannut teidät hänelle.
Vastauksessaan käytti mestitsi intiaanilais-espanjalaista murretta, ja hänen viimeisiä sanojaan lausuessaan näkivät metsästäjät pensastossa silmiä, jotka hehkuivat kuin tiikerin.
— Sitä arvelenkin, sanoi Rosenholz, ja mitä Mustalintu meillä tekisi?
— Sen tahdon sanoa teille, sanoi mestitsi kääntyen intiaaniin. Mitä tekisi Mustalintu Kotkalla, Matkijalinnulla ja etelän soturilla? Vastaa hiljaa, veljeni.
— Kolme seikkaa, vastasi apahi. Ensin tulisi heidän koirien tavoin olla hänen majassaan, sitten kuivaisi hän nuotionsa ääressä heidän päänahkansa ja lopuksi antaisi hän heidän sydämensä soturiensa syötäväksi; sillä he ovat urhoollisia miehiä ja heidän rohkeutensa siirtyy niitten sydämiin, jotka ovat maistaneet heidän sydäntänsä.
— Hyvä, sanoi mestitsi, tarkoin kuunneltuaan intiaanin sanoja, mestitsi kertoo nämä sanat heille.
Kääntyen Rosenholziin koki hän hymyillä. —
— Suuri intiaanipäällikkö, lausui hän englannin kielellä, jota ei Fabian ymmärtänyt, vakuuttaa vangeillensa ystävyyden, jollaista rohkeille tulee osoittaa; hän lupaa heille parhaat metsästysmaat ja kauniimmat naisensa.