— Sydämeni on yhtä synkkä kuin nuo sadetta ja ukkosta uhkaavat pilvet. Olen arka kuin nainen, synkät aavistukset, joita ei tuo lapsi saa huomata, ovat masentaneet rohkeuteni, josta tähän asti olen ylpeillyt. José, etkö mitenkään voi lohduttaa vanhaa toveriasi?
— En, Rosenholz-parka, vastasi tämä. Jos sentään, josta Jumala varjelkoon, noitten luoti sattuisi sinuun, niin…
— En puhu itsestäni, lausui Rosenholz keskeyttäen hänet; nyt pidän henkeäni arvossa Fabianin tähden, enkä itseni. Älä suutu suorapuheisuudestani, sillä jos saisin teidän molempien kanssa elää kuolemaani saakka, tuntuisi se minusta matkustukselta noita viehättäviä, kukkarantaisia jokia myöten, joita usein olemme ruuhessamme kulkeneet, toisinaan sytyttäen öisen nuotiomme magnolioitten ja sumachpuitten siimekseen, toisinaan ollen alallamme majavia pyydystämässä, tahi joen rannalle juomaan tulleita hirviä ampumassa.
— Kyllä ymmärrän, sanoi José, sinä et pelkää kuolemaa, vaan eroamista hänestä, niinkuin jo ennenkin on tapahtunut.
— Niin juuri, José! Olet koskettanut sydämeni arimpaan kohtaan. Jos joutuisin noitten intiaanien käsiin, niin älä, samoin kuin ennen, seuraa jälkiäni viikkokausia, vaan jätä kykenemätön ukko sillensä. Saata Fabian takaisin Espanjaan, auta häntä kadonneen omaisuutensa takaisin saamisessa, äläkä päästä häntä unohtamaan, että on ollut ihminen, jolle hänen näkemisensä oli kuin aavikon puun varjo, kuin savupatsas, joka ohjaa eksyneen metsästäjän oikealle, kuin sumun läpi tuikkiva pohjantähti, joka on hänelle tien viittana.
Ukko vaikeni, sydämeensä sulkien synkät mietteensä.
Fabian palasi paikalleen.
— Ampumavaramme ovat suojassa, sanoi hän, enkä nähnyt ketään aavikolla.
— Nuo roistot ovat jääneet luoliinsa kuin huuhkaimet, jotka vasta yöllä uskaltavat esiintyä, sanoi José. Sitten näemme heidän hiipivän tämän kukkulan juurelle, sillä varmaan he nyt vain odottavat pimeän tuloa hyökätäksensä päällemme.
— Sitä en luule, sanoi Rosenholz; mutta jos yö tulee, ennenkuin he ovat suunnitelmansa toteuttaneet, tiedän henkilön, joka säästää heiltä puolen matkaa. Me kahden, José, hyökkäämme aivan kuin sinä yönä, jolloin Arkansasin rannoilla voitimme intiaanit, jotka luulivat olevansa turvassa majavanluolissa, joihin olivat piiloutuneet.