— Hiljaa, hiljaa, sanoi hän. Kapuamme molemmat sinne ylös, mutta, jos vain mahdollista on, tarttumatta käsin pensaisin. Minulla on omat syyni siihen, meidän täytyy nimittäin tarkoin tutkia ruoho ja pensaat.
Molemmat metsästäjät alkoivat kavuta ylöspäin ja tutkivat samalla tarkoin jokaisen vähimmänkin jäljen. Heidän ei tarvinnut kavuta muuta kuin muutama jalka. Niinkuin Rosenholz oli toivonutkin, ilmaisi pensaitten tarkastus mitä he toivoivatkin.
— Näetkö, sanoi kanadalainen, viitaten kahteen noin kolmen jalan päässä toisestaan kasvavaan pensaasen, nämä katkenneet oksat todistavat, että vähintään noin pitkä ruumis on pudotessaan katkaissut ne. Selvillä siis on, että molemmat taistelijat vyöryivät tästä alas. Odota, tuossa on kuoppa, jossa hiljattain on ollut kivi. Sen pää oli varmaan ulkona ja molemmat ruumiit ovat irroittaneet sen maasta. Panenpa veikkaa, että löydämme kiven.
— Sitä ei tarvita, vastasi José, Fabian elää.
— Niin, mutta hän on vankina ja millaisten vihollisten? Voi! huudahti Rosenholz, kauhun vavahduksen tukahduttaen, minnekähän pystytetään piinapylväs hänen varalleen?
— Sinäkin, Rosenholz, olit kerran sellaisessa ja…
— Ja sinä pelastit minut; kyllä oivallan mitä tarkoitat, me pelastamme hänet.
— Pääasia on, että hän vielä elää. Rosenholz tunsi itsensä lohdutetuksi ja tunsi voivansa ryhtyä vaikka mihin, pelastaaksensa Fabianin.
— Kun olemme tästä selvillä, niin tarkastakaamme…
Rosenholz keskeytti Josén pusertaen hänen käsivarttaan voimakkaasti niin että se oli katkeamaisillaan.