— Mahdollista kyllä, mutta mieluummin kuolen kuin kiitän henkeäni niistä muruista, joita nuo pedot ovat jättäneet.
Takaa-ajonsa menestymisen lohduttamina etsivät molemmat metsästäjät ruohoja, joilla hetkeksi voisivat nälkäänsä hillitä. Pian lähti taasen tuo pieni joukko liikkeelle. Puhvelin jälkiä näkyi kaikkialla, pikkulintu- ja hanhiparvia oli matkalla pohjoiseen, ja niiden höyhenet loistivat auringossa. Toisinaan juoksi hirvi tai peura jonkun matkan päässä ohitse; sanalla sanoen taivas, maa ja vesi levitti antimensa nälkäisten matkustajain silmien eteen, jotta he sitä paremmin tuntisivat tuliaseittensa kadottamisen vahingon. Nämä tuskat uudistuivat joka hetki.
— Älä käy niin nopeasti! sanoi José kanadalaiselle; suo minulle aikaa miettiä, miten voisimme pyydystää tuon komean puhvelin, joka näkyy tuolla etäällä.
— Ensin täytyy meidän temmata aseet niiltä rosvoilta, joitten hallussa Fabian on, vastasi Rosenholz. Nälkä kiihottaa urhouttamme ja toiveemme toteutuvat. Rientäkäämme siis nopeasti!
Vielä ei ollut nälkä heitä kokonaan uuvuttanut ja he kulkivat koko päivän. Vasta illalla pysähtyivät he väsyneinä Punaisen joen rannalle, jota he koko päivän olivat seuranneet. Vastapäätä heitä oli pieni saari, jollaisia joessa on runsaasti.
Se oli tuollainen suojaava paikka, johon aavikon matkustaja haluaa sytyttääksensä nuotion, jonka ääressä hän ateriansa valmistaa, sekä nälkänsä tyydytettyänsä toivoo vielä saavansa nauttia untakin voimainsa virkistämiseksi.
Molemmat metsästäjät olivat neljäkolmatta tuntia sitten syöneet kourallisen maissijauhoja ja olivat nyt kulkeneet kaksi päivää melkein paastoten. Hieman tuon intiaanien nuotion äärestä löytämänsä laihan aterian virkistämänä ei Gayferos vielä ollut menettänyt kaikkea rohkeuttaan, eikä Josékaan, vaikka hänen voimansa alkoivat uupua. Kun Rosenholz näki ystävänsä nälän niin arveluttavalla tavalla enenevän, aikoi hän vasta tunnin levähdyksen jälkeen kehoittaa häntä eteenpäin lähtemään. Se oli turhaa. Nälkä hämmensi Josén niin, että hän tuskin saattoi nähdä, vaikka hänellä oli terävät silmät kuin haukalla.
— Jaloissani ja käsissäni ei ole enää voimaa, vastasi hän kanadalaisen kehoituksiin; kaikki näyttää pyörivän ympäri. Näen kaikkialla kaloja, jotka hyppivät vedessä, hirviä, jotka pysähtyvät minua katselemaan, mutta mitä, lisäsi hän, luulet metsästäjän voivan pyssytönnä? Puhvelit ja hirvet saavat pilkata meitä!
Sitten heittäytyi hän maahan, ikäänkuin hurttakoiran väsyneeksi ajama jänis, joka odottaa tappavaa laukausta. Kanadalainen katseli häntä tukahduttaen huokauksen.
— Voi, lausui hän katkerasti, mutta hiljaa, mitäpä voi vahvinkaan mies, kun nälkä häntä ahdistaa!