— Jos te, kuten luulen, puhutte totta, sanoi Rosenholz, niin minun mielestäni tulisi meidän mitä pikimmin jatkaa matkaamme.
— Vene on jo paikattu, mutta ensin täytyy meidän ryhtyä muutamiin varokeinoihin. Näitten kukkuloitten taakse sytytämme kuusi nuotiota vähän matkan päähän toisistansa. Siltä paikalta, johon Mustalintu on pysähtynyt, näkevät apahit nuotiot erottamatta, onko niitten ympärillä vartioivia soturia, ja kun he kuluttavat aikaansa miettimällä, miten huomaamatta voisivat lähestyä, pääsevät Ukkosensäde, Kotka ja Mustalintu vihollistensa edelle.
Rosenholz ja José oivalsivat, mitä hyötyä tästä olisi.
Nuotioita sytytettiin pensaitten ja kukkulain taakse siten, että ainoastaan niitten kajastus näkyi etäälle. Sitten sysättiin vene joelle ja pieni joukko alotti matkansa parin tunnin keskeytyksen jälkeen.
Metsästäjät, jotka täydellisesti luottivat comanheihin, jotka vuorotellen soutivat ja lepäsivät, laskeutuivat veneen pohjalle nukkuaksensa hetkisen. Heidän näin kulkiessaan tunsivat Rosenholz ja José voittavansa menettäneensä ajan ja tämän rauhoittavan tunteen lohduttamina antautuivat he heitä raskauttavan unen helmoihin.
Nuotiot, jotka he olivat rannalle sytyttäneet vihollisia pettääksensä, katosivat pian näkyvistä.
Äänettöminä soutivat intiaanit, eikä nuori comanhi, joka liikkumattomana istui veneen perässä, lakannut tähystelemästä aavikolle. Pian kiinnitti hänen huomiotansa kumea mörinä, joka kuului joelta. Hän viittasi intiaaneja lakkaamaan soutamasta, kumartui sitten kanadalaisen puoleen, joka tuntien olkapäähänsä koskettavan heti avasi silmänsä katsahtaen ympärilleen. Hän huomasi intiaanien lakanneen soutamasta ja arvasi jonkun salaisen vaaran heitä uhkaavan. Tässä juoksi joki korkeitten äyräiden välillä.
— Herätänkö Josén? kysyi Rosenholz.
— Antaa hänen nukkua, vastasi comanhi, herätämme hänet sitten, jos tarve vaatii. Olen kuullut sanottavan, että Kotkan luoti aina sattuu määräpaikkaan.
— Kyllä, poikani, niin olikin silloin, kun minulla oli se pyssy, joka vihdoin käsistäni särjettiin, mutta tällä en voi taata ensimäistä laukausta, kun en ole vielä koetellut. Mutta miksi herätitte minut.