Kumea mörinä, joka tuntui pitkään vedettyjen palkeitten puhallukselta, vastasi intiaanin puolesta.
— Hyvä, sanoi Rosenholz, enempää ei minun tarvitse tietää. Toimikaamme niin, että pääsemme paikan ohi, ja sallikaa minun sitten nukkua, ellette ole väsyksissä soutamisesta.
— Karhun luvatta emme paikan ohi pääse. Tuon käänteen takana on joki kapea, ja karhu on pienellä, keskellä jokea olevalla saarella. Mitä Ukkosensäde kerran on nähnyt, sitä hän ei milloinkaan unohda. Hän tuntee Punaisen joen jokaisen pienimmänkin mutkan.
Vene liukui kuitenkin eteenpäin, kääntyen ympäri. Mutta kun täytyi jotain päättää, ennenkuin vaaran paikalle uskallettiin, tarttui Rosenholz airoihin ja souti vähän matkaa taaksepäin.
— Emme tosiaankaan saa, sanoi hän, pidättäen venettä soudettuansa jonkun sylen, tuhlata laukauksia täällä erämaassa, jossa viholliset voivat olla aivan lähellämme, ellemme tahdo läsnäoloamme ilmaista. Yksikin laukaus riittää tuomaan ne kimppuumme. Minun mielipiteeni on, että pitemmittä mutkitta ja syrjäyttäen itserakkautemme menemme maihin ja otamme veneen selkäämme väistääksemme tuota kirottua eläintä. Hieman alempana lykkäämme veneen taasen vesille.
— Kolmella intiaanilla on tukevat käsivarret ja terävät kirveet; valkoisilla sotureilla on pitkät, terävät puukot, sanoi intiaani.
— Nuorukaisen itserakkaus ei tahtoisi kuulla paosta puhuttavan, sen tiedän. Tahtoisitteko mieluummin, että veneemme ajaisi karille, mikä ei niin pahoin olisikaan, kun sitä oikein ajattelen, vai tahdotteko, että karhu repisi sen rikki? Se olisi korvaamaton vahinko. Ukkosensäde, kuulkaa minua. Luopukaa tuosta pienestä kunniasta isän tähden, joka kokee vapauttaa poikaansa, jonka hetket ovat luetut. Harmaahapsinen ukko, jonka sydän on surua täynnä, pyytää sitä teiltä, nuorukaiselta.
— Lumpeenkukka, sanoi intiaani, joka ei voinut salata nuoren sydämensä tunteita, olisi pelännyt ja vavissut kun hän olisi nähnyt tuon kauhean eläimen nahan; hän olisi ystävällisesti hymyillyt sille nuorelle soturille, joka hänelle olisi nahan lahjoittanut. Ukkosensäteen sydän olisi riemuinnut.
— Niinpä niinkin, ystäväni, sen kyllä uskon; mutta suloista on myöskin auttaa vanhusta, joka on levoton poikansa tähden; suuri henki on aina siunaava teitä.
Comanhi ei enempää väitellyt.