Aavikolle hajautuneet intiaanit, jotka kaikkialta etsivät molempia vihollisiansa, joitten olivat nähneet katoavan, lähenivät nyt metsästäjiä.
— Ampukaamme ensin ratsastajat, se on varminta, sanoi Rosenholz, ammutaan yht'aikaa. Sitten emme ehdi lataamaan. Oletko valmis?
— Olen, ammu sinä oikeanpuolinen, kyllä minä vasemmasta huolen pidän.
Kaksi ruohostosta leimahtavaa salamaa välähti. Taasen kaatui kaksi ratsastajaa. Rosenholz ja José ehtivät tuskin kumartua alas, kun luoti- ja nuolisade peitti maan.
— Nopeasti! sanoi José, nyt on aika. Ennenkuin hän ehti loppuun sanoakaan, olivat he jo matkalla.
Viholliset epäröivät hetken, mutta sitten hyökkäsivät he puukko ja tappara kädessä eteenpäin.
Gayferos, Ukkosensäde ja molemmat intiaanit, jotka olivat kumartuneet veneen taakse, ammuskelivat yhtä mittaa toisen rannan pensastossa olevia intiaaneja.
Comanhin yhtämittainen kiljunta ja alituinen ampuminen, josta päättäen he luulivat vastustajia olevan lukuisastikin, herätti aavikollakin olevissa apaheissa levottomuutta.
Tämä heidän epäröimisensä oli molempien metsäsissien onneksi; Ukkosensäteen ja hänen toveriensa tulen suojelemina saattoivat he juosta pitkin avonaista rantaa ja ehtiä veneeseen.
Vasemmalla rannalla olevat apahit näkivät, silloin kun tuo pieni joukko astui veneeseen, kuinka vähän heitä oli, ja alottivat uudelleen takaa-ajon. Mutta se oli myöhäistä; vene oli jo keskellä jokea. Ratsastajat ainoastaan olisivat voineet saavuttaa veneen, mutta heitä pidätti noitten varmasti sattuvien luotien pelko.