Ukkosensäteen äänekäs huudahdus ja pyssynlaukaus ilmaisi heille, missä vaarassa he olivat, paukaus haavoitti kuolettavasti yhden joen yli uivista hevosista, joka kaatui keskellä virtaa, mikä vei sen mukanaan.
José kääntyi nopeasti, huomasi vaaran suuruuden ja antoi Rosenholzin pelätyllä aseellaan pitää etenevän vihollisen loitolla.
Itse hiipi hän kumarruksissaan ja pyssy valmiina pitkin rantaa, huutaen Rosenholzille:
— Peräydy takaisin veneeseen; minä tulen perässä heti, kun olen ampunut yhden noista.
Nyt pamahti. José kaatui kiroten ja katosi ruohostoon. Kanadalainen päästi tuskan huudahduksen nähdessään sen miehen kaatuvan, joka oli ollut osallisena kaikkiin hänen vaaroihinsa ja iloihinsa; vanha metsästäjä tunsi nyt kadottaneensa veljen, kadotettuaan ensin poikansa.
Kanadalaisen ankara mielenliikutus esti hänet huomaamasta, että eräs apahi-ratsastaja pääsi rannalle, lähelle sitä paikkaa, johon José oli kadonnut. Hetkinen vielä ja hämmästyneen Rosenholzin loppu olisi tullut. Onneksi nyt, ikäänkuin ihmetyö, leimahti salama maasta, eikä sitä seuraava pamaus ollut vielä tauonnut kuulumasta, kun intiaani kaatui satulasta jokeen. Samassa näkyi maan tasalla Josén pää, puoliksi äkäisen puoliksi ivallisen näköisenä. Hän näytti aivan vahingoittumattomalta.
— Tule tänne, Rosenholz! huusi hän, pujahda tällaiseen kuoppaan, johon kohtalo salli minun langeta. Tässä on valloittamaton asema eikä ainoakaan noista roistoista pääse rankaisematta lähenemään meitä. Kahdella hyppäyksellä seisoi Rosenholz Josén vieressä. Hänkin katosi tuollaiseen luonnon tekemään kuoppaan, jollaisia usein tavataan aavikoilla ja joita tiheä ruoho peittää. José ja Rosenholz, joita intiaanit turhaan etsivät, seisoivat selkä selkää vastaan, edellinen vartioiden aavikkoa, jälkimäinen joen rantaa.
José oli taasen ladannut pyssynsä ja molemmat metsäsissit, joitten päät olivat maan tasalla, seurasivat säihkyvin silmin intiaanien liikkeitä. He uivat takaisin hirnuvine hevosineen, ja se, jonka hevosen Ukkosensäde oli ampunut, seurasi perässä.
— Nyt, Rosenholz, sanoi José, saatamme uudelleen astua veneeseen, joka odottaa meitä. Kas vaan noita roistoja, ne nousevat joesta märkinä ja noloina kuin selkäsaunan saaneet koirat. Täältä päin ei vaara enää uhkaa, veneeseen siis!
— Odota, odota, José! huudahti innostunut kanadalainen; jota useampi noista roistoista tänään kaatuu, sitä vähemmän vihollisia meillä on. Kun olet puhdistanut joen, niin käänny tännepäin; täällä meillä on tekemistä.