Surukseen saivat Fabian ja Rosenholz kuulla tuon nopean lähdön; he olivat varmaan toivoneet kohtaavansa don Augustinin ja Rosaritan. Heillä ei siis ollut muuta tekemistä kuin palata Josén luo, joka oli jäänyt hoitamaan Ukkosensädettä. Encinaskin lähti heidän mukaansa, sillä hänkin tahtoi sanoa jäähyväiset tuolle haavoitetulle, rohkealle nuorukaiselle.
Oli jo yö, kun Fabian ja Rosenholz palasivat majavansululle. Nuori comanhi näytti heidän poissa ollessaan vähän toipuneen, ja hän tunsi Encinaan, jonka kättä hän puristi. Sitten nukkui hän taasen. Suojellaksensa häntä yökylmältä levitti englantilainen telttinsä hänen ylitsensä. Sitten laskeutuivat kaikki levolle. Heidän untansa ei häirinnyt muu kuin vangittu ori, jonka Wilson oli tuonut sinne. Tuo komea hevonen ei voinut kärsiä vankeutta, vaan repäisi poikki tuon vahvan hihnan, jolla se oli kiinni. Wilson ehti liian myöhään apuun. Eläin riensi nopeasti pois.
Tuskin oli aamu koittanut, kun englantilainen ja amerikalainen taasen lähtivät matkalle. Pian katosivat he puitten taakse.
Nuoren comanhin tila oli tänä aamuna vähän parempi kuin eilen. Kun Rosenholz oli ottanut pois ensimäisen siteen, saattoi hän haavan näöstä päättää, etteivät jaloimmat osat olleet vahingoittuneet. Ei kuitenkaan uskallettu ennen seuraavaa päivää lähteä viemään häntä vesitse comanhien kylään, joka oli Punaisenjoen rannalla Teksasissa. Lähetettiin vain Ukkosensäteen soturit noutamaan puhvelinnahkavenettä, joka oli jokien yhtymäpaikalla. Täältä löysivät he raskaamman veneen, joka oli ajautunut kaislikkoon, ja vaihtoivat ilolla omansa siihen.
Seuraavana aamuna astuivat ystävykset ja comanhit veneeseen, saattaaksensa Ukkosensäteen kotiin. Rannalla sanoi Encinas heille jäähyväiset ja katsoi kauvan venettä, joka kiiti pitkin Punaistajokea. Pian näkyi se etäällä pienenä pisteenä. Hetken kuluttua peitti auer kokonaan seikkailijat, jotka lähtivät uusille retkille. Sitten poistuivat molemmat puhvelinpyydystäjät, jättäen sulun majaville, jotka ottivat haltuunsa entisen alueensa, välittämättä kuolleista.
* * * * *
Tässä luvussa kerrottuihin tapauksiin saattaisimme päättää kertomuksemme metsäsissistä, ellemme luulisi täyttävämme lukijan toiveita kertomalla, miksi päähenkilöitten kohtalo muodostui. Hetkeksi pyydämme siis vielä lukijan huomiota, sillä vaikka kertomamme käsittää pitkän ajan, voipi sen sanoa muutamalla sanalla.
Nuo kolme metsästäjää, jotka pitivät suurimpana onnenansa saada olla yhdessä, olisivat varmaan alati noudattaneet rakkauttansa aavikoiden vapaaseen elämään, ellei olisi sattunut yhtä odottamaton kuin iloinenkin tapaus, joka heille antoi toisen olopaikan. Siksi tuli Venadon maatila, joka kerran oli tulemaisillaan Fabianille turmioksi, ellei vieraanvaraisen isännän tytär olisi häntä pelastanut. Tuo jalo tyttö sai pitää huolen Fabianin vastaisistakin päivistä, ja maatila tuli heidän yhteiseksi asunnokseen, kun heidän sydämensä ensin olivat toisensa löytäneet.
Kertomuksestamme näkyy, miten kohtalo ihmeellisellä tavalla saattaa erotetut yhteen. Samoin tässäkin Gayferos, jonka hengestään on kiittäminen metsästäjäin rohkeutta, oli se, jonka avulla tämä iloinen muutos tapahtui. Don Augustin kutsutti hänet luoksensa läheisestä kylästä, jossa hänen odottamaton esiintymisensä oli herättänyt suurta huomiota, ja sai häneltä kuulla metsästäjäin lähteneen Teksasin aavikoille. Samalla kuuli hän, mikä surullinen kohtalo oli tullut don Antonion retkikunnan osaksi. Kun hän tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan niille miehille, joitten rohkeutta ja uupumattomuutta hänen itsensä ja hänen ainoan lapsensa oli hengestään kiittäminen, ei hän saanut lepoa, ennenkuin tapasi nämä kolme metsästäjää. He saapuivat ja kertoivat hänelle merkilliset kohtalonsa. Nuoren Medianan kreivin ihmeelliset elämän vaiheet herättivät hänessä ja hänen tyttäressään mitä syvintä sääliä ja saivat don Augustinin antamaan tyttärensä käden jalolle nuorukaiselle.
Tämä iloinen tapaus antoi kovan iskun vanhan kanadalaisen mieltymykselle metsäelämään. Ilolla siunasi hän tämän liiton, ja vaikkei hän kokonaan luopunut vapaasta metsäelämästä, niin pian kohosi raivattuun paikkaan metsässä lähellä maatilaa mökki, johon Fabian Mediana nuoren puolisonsa kanssa usein ohjasi kulkunsa ja jossa hän uskollisten ystäväin seurassa nautti todellista iloa ja onnea.