Karjuntaa, mikä seurasi tätä merkkiä, ei voi verrata muuhun kuin jaguarilauman ulvomiseen, kun ne ajavat hirveä takaa. Vanki-raukka tosin näytti omaavan hirven nopeuden, mutta takaa-ajajat olivat tiikerin tavoin heti hänen kintereillään.

Vanki juoksi kuitenkin sen ennakkomatkan avulla, mikä hänellä oli, osan matkasta vaurioitta. Mutta sitten ehti hän kiviröykkiöön, joka haavoitti hänen jalkojaan, kaktuskasvien terävät piikit tunkeutuivat hänen ihoonsa ja saivat hänet horjumaan. Vielä oli hän kuitenkin hieman edellä takaa-ajajistaan, kun muuan intiaani yhdellä hyppäyksellä saavutti hänet ja raivoissaan pisti häntä keihäällään. Se ei kuitenkaan sattunut, vaan ase osui onnettoman kyljen ja käden väliin ja intiaani, joka iskunsa voimasta kadotti tasapainonsa, kaatui maahan.

Gayferos — se oli valkoisen nimi — näytti hetkisen epäröivän, ottaisiko maasta pudonneen keihään. Mutta itsensä säilyttämisen vaisto pani hänet jatkamaan juoksuansa. Tämä epäröiminen oli hänelle tuhoa tuottava.

Metsästäjät seurasivat jännityksellä noita eri tapauksia kilpailussa, jossa yksi oli kahtakymmentä vastaan. Äkkiä välähti tomupilvessä, jonka juoksijat olivat liikkeelle panneet, tappara Gayferoksen pään päällä, hän kaatui ja vieri samaa vauhtia rannalle asti.

Kanadalainen tahtoi ampua, ja ainoastaan pelko, että surmaisi sen, jota tahtoi suojella, pidätti häntä. Hetkisen kuluttua hajoitti tuuli tomupilven. Rosenholz ampui mutta myöhään; intiaani, jonka metsästäjän luoti kaatoi maahan, heilutti kädessään onnettoman vangin veristä päänahkaa.

Tähän odottamattomaan laukaukseen, jota seurasi kanadalaisen ja Josén sotahuuto, vastasivat intiaanit kiljunnalla. He poistuivat kuitenkin nyt ruumiilta näyttävän uhrinsa äärestä. Pian nähtiin tuon onnettoman, verisenä, pääkallo paljaana, nousevan ylös, horjuvan muutamia askeleita eteenpäin ja vihdoin väsyneenä vaipuvan maahan.

Kanadalainen vapisi vihasta.

— Jospa hänellä, huudahti hän, vielä on rahtunenkin henkeä, jos hänen päänahkansa vain on riistetty, sillä siitä ei aina kuole, niin pelastamme hänet. Jumala olkoon siihen todistajana!

13.

INTIAANIEN VIEKKAUS.