— He päästävät vankinsa vähän edelle, kun hän merkin saatuansa on lähtenyt pakoon. Sitten rientävät intiaanit hänen peräänsä keihäät ja tapparat kädessä. Jos valkoisella on nopeat jalat, ehtii hän ennen intiaania joelle ja sitten huudamme hänet uimaan tänne. Muutamat pyssyjemme laukaukset suojelevat häntä, niin että hän pääsee ehjänä tänne. Muu on meidän asiamme. Mutta jos pelko lamauttaa hänen jalkansa, niinkuin se äsken sai hänen kätensä vapisemaan, niin ensimäkien intiaani, joka hänet saavuttaa, ruhjoo hänen päänsä tapparallaan, tai lävistää hänet keihäällään, mutta sentäänkin teemme mitä voimme.
Tällä hetkellä palasi viisi viimeksi poistunutta intiaania varustuksineen ja yhtyi tovereihinsa.
Fabian tarttui kiivaasti pyssyynsä ja loi syvän säälin katseen onnettomaan valkoiseen, joka tuijottavin silmin ja kauhistuneena odotti, mitä tuleva oli. Oli juhlallinen hetki, sillä ihmisjahti oli alkava.
Saarella, samoin kuin rannallakin, odottivat kaikki merkkiä tuskallisella jännityksellä, kun Mustalintu äkkiä viittasi kädellään, että tuon inhottavan ajon alku oli vieläkin siirrettävä. Hän viittasi ensin sotilaittensa avojalkoihin ja sitten valkoisen jalassa oleviin puolisaappaisiin.
Nyt istui valkoinen maahan, ja alkoi hitaasti ja vitkallisesti riisua saappaitansa; ehkäpä hän tahtoi voittaa vielä jonkun hetken.
— Voi noita koiria, noita kirottuja! huudahti Fabian.
Rosenholz laski kätensä hänen suullensa.
— Vait, sanoi hän, älä liian aikaisella itsesi ilmaisemisella riistä tuolta onnettomalta viimeistä toivoa, mikä hänellä on. Älä riistä häneltä suojaa, minkä hänelle voimme antaa, jahka hän on ehtinyt lähemmäksi.
Fabian oivalsi että kanadalainen oli oikeassa ja ummisti silmänsä, ettei hänen tarvitsisi nähdä tuota kauheaa näytelmää, joka nyt alkoi.
Vihdoinkin oli valkoinen taasen pystyssä ja intiaanit, jotka jo olivat juoksuasennossa, näyttivät ahmivan häntä silmillään. Mustalintu löi käsiään yhteen.