— Hai tarttui koukkuun, sanoi Rosenholz.
— Kyllä tunnen sen koiran, sanoi José, ja ellen saata hänelle yhtä kamalaa hetkeä kuin hän meille, on syynä se, että luoti, jonka hän aikoo meille, estää minut siitä.
— Se on Mustalintu, sanoi Rosenholz; — hän on samalla rohkea ja älykäs.
Intiaani ojensi taasen pyssynsä kohti ruumiita; hän tähtäsi yhtä tyynesti kuin ampuja, joka kilpailussa toivoo palkintoa, kunnes hän vihdoin päätti ampua. Luoti irroitti pirstaleen eräästä puun rungosta Josén pään vieressä, ja se haavoitti häntä otsaan.
José ei liikahtanut enempää kuin puu, johon hän nojasi; hän sanoi vain:
— Kirottu punanahka! Kyllä pian maksan sinulle. Muutamia veren tippoja pirskahti kanadalaisen kasvoille.
— Onko kukaan haavoitettu, kysyi hän.
— Mitätön naarmu vain, sanoi José. — Jumalan kiitos!
Intiaani päästi uuden riemuhuudon ja kiipesi alas puusta. Metsästäjät hengittivät jälleen.
Vielä ei kuitenkaan heidän juonensa ollut täydellisesti menestynyt. Intiaanit epäilivät vielä, sillä pitkä äänettömyys syntyi.