— Mistä näit unta? Sano se minulle!
Hän ei vastannut. Hän syleili ja suuteli häntä uudelleen.
Giorgio tarttui hänen käsiinsä, samalla vapautuen noista kahleista. Hän tahtoi katsoa häntä silmiin.
— Sano! Sano! Mistä näit unta?
— En mistään. — Se oli paha uni…
— Mikä uni?
Ippolita kieltäytyi itsepintaisesti ja Giorgiossa kasvoi ristiriitaisuus uteliaisuuden mukana.
— Mutta sano toki!
Uudelleen kauhun värisyttämänä hän sopersi:
— Näin unta, että… että nostin tuolla alhaalla liinaa… ja että näin sinut…