Aikalaisissamme ei ole monta henkisen työn edustajaa niin nopeaan ja valtavaan menestykseen noussutta kuin tämä v. 1868 syntynyt amerikatar, joka 18-vuotiaana meni kotiseudullaan Indianan valtiossa naimisiin ja tähän päivään asti on elellyt samassa syrjäisessä ympäristössään. Molemmat toiset kuuluisat amerikalaiset luonnonkuvaajat — Seton ja Roberts — alottivat kirjailijauransa useita vuosia aikaisemmin, mutta viime kehityksellään on rouva Stratton-Porter sivuuttanut heidätkin yleisön suosiossa. Hänen teoksiansa on alkukielellä myyty toistakymmentä miljoonaa kappaletta, ja käännöksinäkin niistä on kaikkialla otettu useita painoksia.
Tämä kaikesta sielustaan luontoon eläytynyt lahjakas ja henkevä nainen on myös taiteilijatar, hänkin, — etevä valokuvaaja ja piirustaja. Hänen enemmän kaunokirjallisiksi laaditut teoksensa, varsinaiset yleisönromaaninsa, ilmestyvät alkuperäisessä kuvituksessaan suomeksikin; suoranaisemmat luonnontieteelliset kuvaukset taasen on järjestetty huokeahintaisempaan asuun "Partiolaisen kirjastoa" varten. Koko tuotannon pohjana — siitä asti kun "Kardinaalin laulu" ensimäisenä ilmestyi v. 1902 — on se elinikäinen innostunut tutkistelu, jonka piiriksi kirjailijatar varhaisessa nuoruudessaan omaksui Limberlostin rämealueen kotivaltionsa koilliskolkalla; sen vaihtelevaa laatua hän kuvailee yksityiskohtaisesti "Limberlostin yöperhosissa", johon suomalainen partioväki voi aikanaan tutustua.
Koko partioliike on vain yhtenä toiminnan tuloksena siitä yleisestä suuresta herätevirtauksesta, joka sai alkunsa luonnontieteen elpymisestä Darwinin järjestelmällisen elämäntyön perusteella. Baden-Powellin järjestöaate liittyy mitä likeisimmin siihen uuteen ymmärtäväiseen suhtautumiseen, joka viime aikoina on muodostunut henkisesti jalostuvan ihmisen kannaksi muuhun luomakuntaan nähden. Mutta rouva Stratton-Porterin pääasiallisesti luonnontieteellisetkin kuvaukset saavuttavat suosiota kaiken kehittyneen yleisön taholla, joskin ne on katsottu parhaiten soveltuviksi tähän erityiseen valikoimaan; aikaihmisiksi varttuessaan nuoret partiolukijat taas mielellään jatkanevat seurusteluansa tämän herttaisen oppaan parissa, hänen valoisien, kauniiden romaaniensa välityksellä, jotka pelkästään kaunokirjallisen tyylin kannalta arvostellen eivät ole taiteen korkeimpia tuotteita, mutta sisällöllään avaavat ihasteltavaksi uuden maailman.
V. H.-A.
1. luku.
"Hyvä miel'! Hyvä miel'!" ilakoi kardinaali.
Hän kiiti halki appelsiinitarhan etsien etanoita aamiaisekseen ja kiikkui silloin tällöin oksilla ja kaiutti rohkaisevan sanansa ihmisille. Kardinaalilinnun laulu kumpusi iloa, sillä nyt oli hänen juhlapäivänsä, hänen huvitteluaikansa. Koko eteläinen maailma oli täynnänsä säteilevää päiväpaistetta, kirjavia kukkasia, hedelmäin yltäkylläisyyttä, lukemattomia hyönteisiä, eikä ikänänsä mitään muuta tekemistä kuin kylpeä, herkutella ja olla onnellinen. Eipä ihme, että hänen laulunsa ennusti iloista mieltä vastaiseksi, sillä onnea oli ollut hänen koko menneisyytensä.
Kardinaali oli vain suvikuntainen, mutta sittenkin heilui hänen töyhtönsä korkeana, parta oli kähärä ja musta, ja kooltaan ja väriltään hän oli sula kumma. Suvun johtajat, jotka olivat suorittaneet monta vaellusta, näyttivät vähäisiltä hänen rinnallaan, ja sulkapuvut, joita oli varistettu vuosi vuodelta, tuntuivat värittömiltä hänen asuunsa verraten. Oli ikäänkuin sykkivä liekkisydän olisi lehahtanut ohi, kun hän kiidälsi oranssitarhan läpi.
Viime keväänä se oli puhkaissut kuorensa tuolla pohjoisessa, lintujen paratiisissa, Limberlostissa. Siellä on tuhansia aareja laajalti mustaa räme- maata, jota kesän aurinko paahtaa ja talven lumi kattaa. Siellä on synkkiä heteikköjä, pimeine vesineen, siellä laakson kaistaleita ja ylänkösoita. Metsän jättiläiset tavoittavat siellä pilviä tahi makaavat samettimaisen liman peitossa, riutuen päivän kirjaamissa lätäköissä, mutta viidakko on melkein läpitunkematon.
Rämeikkö on kuin mikäkin iso linnuille laitettu ruokapöytä. Villit viiniköynnökset kiipeilevät korkeimpain puitten latvaan, päivänvarjon lailla aueten oksilla, ja niiden kiehkurantapaiset liehuvat lonkerot keinuvat kuten silkkiripsut tuulten karkelossa. Linnut laiskottelevat varjossa, kiskovat kuoria puista, keräilevät kuivia kärhiä pesäaineksiksi ja herkuttelevat pistävän kirpeillä hedelmillä. Ne kirkuvat parvissa metsäkirsikkapuitten oksilla ja ahtavat kupunsa täyteen punaisia orapihlajanmarjoja, villiluumuja, Amerikan melooneja, sinivatukoita ja hullumarjoja. Nevan partaalla kasvavat lepät houkuttelevat parvia marjain etsintään, ja rämeen sarat ja ruohot taipuvat maahan siementen metsästäjäin painosta. Mudassa kihisee matoja; ja koko suo liekehtii kukkasista, jotka väreillään ja tuoksuillaan viekottelevat hyönteisiä ja perhosia tuhansittain.