Silloin heräsi kardinaalissa tunne, että oli aika johtaa perheensä oranssitarhaan. Eräänä päivänä he meluten ja kirkuen hääräsivät ylös ja alas joen kimaltelevaa vartta, syöksähtelivät viljapellon poikki ja kiikkuivat sumakissa. Seuraavana päivänä oli musta halla riipinyt sen lehteviä oksia. Kankeana ja autiona se seisoi siinä, yksinäisyyden perikuvana.
Oi lintu, ihmeellisine sulkakoruinesi, joka laulat kuin ihminen! Mikä oivallinen, jumalallinen ajatus luoda noin kaunis olento ja niin kaunista soitantoa meidän iloksemme! Sinä terhakka laulaja tulipunaisessa takissasi, liian ylpeä piiloittaaksesi läikehtivän kauneutesi, liian peloton varoaksesi niitä monia vaaroja, jotka sinua ympäröivät; aamunkoitteesta me sinua tervehdimme, Lintumaailman kuningas, sinun vaateliaasti käskiessäsi: "Kas siin'! Kas siin'!"