Hän pyöräytti hevosen ympäri ja läksi takaisin Limberlostiin. Koko leiri hälytettiin liikkeelle. Työmiehille se ei ollut yllätys. McLean hyppäsi Nellien selkään ja karahutti tytön jälkeen. Kun he kohtasivat Duncanin, käänsi hänkin ympäri ja seurasi heitä. Pian oli maantiellä jono satulatta ratsastavia olentoja, jotka hurjasti ajoivat nelistäviä hevosiansa rämeelle päin.
Isäntä ratsasti tytön vieressä. Yhä uudelleen hän vaati keijua pysähtymään ja jäämään pois leikistä, kunnes tuli ajatelleeksi, että ehkä tarvitsisi häntä näyttämään tietä. Silloin hän myöntyi ja ratsasti hänen rinnallaan, sillä tyttö piti hevostaan niin hurjassa menossa, että toisten oli täysi työ pysyä perässä. McLean näki, ettei tyttö häntä kuullut. Hän vilkaisi taaksensa ja näki Duncanin olevan aivan likellä. Jotakin kammottavaa oli tuossa isossa miehessä, kun hän siinä kiiti eteenpäin. Paha päivä tulisi sille, johon Duncanin viha nyt saisi purkautua! Ihan kiinni hänessä oli neljä muuta ja koko maantie mustanaan työläisiä; niinpä McLean oli rohkealla mielellä ja ratsasti edelleen tytön rinnalla. Yhä uudelleen hän kyseli, mikä oli hätänä, mutta ei saanut vastausta. Tyttö vain tempasi ohjaksia, painui hevosen kaulalle ja löi piiskallaan. Sieraimet verestävinä ja kyljet huohottaen laukkasi höyryävä hepo minkä kaviot kestivät.
Karahuttaessaan tuvan ohitse he huomasivat siinä Lintunaisen vaunut ja Saara Duncanin ovella vääntelevän käsiään, mutta Lintunaista ei näkynyt missään. Tyttö käänsi ratsunsa läntiselle tielle, ja miehet seurasivat ryhmässä häntä. Kun hän saapui Frecklesin majan edustalle, oli hänen mukanaan neljä miestä ja kaksi muuta takana aivan lähellä. Hän pudottausi alas hevosen selästä ja kiskaisten pikku revolverin taskustaan ryntäsi pensaikkoon. McLean taivutti oksia syrjään ja ase koholla tunkeutui sinne hänen rinnalleen. Siinä he pysähtyivät hämmästyneinä.
Lintunainen seisoi majan ovella. Pienen oksan varassa lepäsi hänen revolverinsa ojennettuna lyhyen matkan päässä Mustaa Jaakkoa ja Wessneriä kohti, jotka seisoivat kumpikin kädet pään yli nostettuina.
Freckles oli jälleen sidottuna puuhun, kapula suussa, ja veri virtasi ilkeästä haavasta ohimolta alas kasvoja. Muut miehet olivat menneet. Musta Jaakko raivosi kuin hourupää, ja kun he katsoivat tarkemmin, olikin hän nostanut vain vasemman kätensä. Oikea käsivarsi, josta käsi oli murskattu, riippui avuttomana hänen sivullaan, ja hänen revolverinsa lojui Frecklesin jaloissa. Wessnerillä oli ase vyössä, ja hänen vieressään Frecklesin sauva.
Frecklesin kasvot olivat kalmankalpeat ja huulet valjut ja värittömät, mutta silmissä sädehti lannistumaton rohkeus. McLean työntäytyi Lintunaisen ohitse huudahtaen: "Pitäkää niitä vielä hetkinen paikallaan!"
Hän tempasi revolverin Wessnerin vyöstä ja kumartui ottamaan Jaakon asetta.
Sillä hetkellä keiju syöksi hänen ohitsensa. Hän päästi kapulan Frecklesin suusta, tarttui köyteen, joka oli sidottu hänen rinnalleen, ja kiskoi sitä epätoivoisesti. Hän saikin sen sormillaan irti ja heitti sen McLeanille. Miehet tunkeutuivat sisälle, ja Duncan tarttui Wessneriin. Kun keiju näki Frecklesin seisovan vapaana edessään, kurotti hän käsivarsiaan ja kaatui eteenpäin. Karmiva kirous pääsi Mustan Jaakon huulilta. Vaikka henki olisi mennyt, ei Freckles olisi saattanut olla heittämättä voittajan katsetta Jaakkoon, tuntiessaan keijun lepäävän sylissään ja laskiessaan hänet sammalelle.
Lintunainen käski hakemaan vettä, rientäessään heidän luoksensa. Joku lähti, ja toinen yritti murtaa auki kaappia, saadakseen konjakkia. Kun McLean Wessnerin sidottuaan ojentausi suoraksi, kuultiin huudettavan, että Jaakko oli paennut.
Hän oli jo kaukana rämeellä, juosten pitkin loikkauksin sen tiheimpään osaan päin. Kaikki miehet, joita vailla voitiin olla, ryntäsivät ajamaan takaa.