"Mitä sinä tällä aiot tehdä, Freckles?" kysyi McLean verkalleen silitellen pehmeää turkkia. "Tiedätkö, että se on oikein arvokas?"
"Sitäpä vähin toivoinkin, sir", sanoi Freckles. "Nähdessäni sen pistävän päänsä esille ajattelin näinikään: kerran näin jossakin kirjassa kuvan nuoresta tytöstä, joka oli melkein niin kaunis kuin keijukin. Hänen kätensä olivat yhtä isossa puuhkassa kuin hän itse, ja minusta se oli niin sievää. Luullakseni se oli jokin kuningatar tai jotakin sentapaista. Luuletteko, että minä voin viedä tämän turkkurille ja teettää siitä tuollaisen puuhkan — tavattoman ison puuhkan?"
"Tietysti sinä voit", sanoi McLean. "Sehän on soma ajatus ja kyllin helppo toteuttaa. Pannaan saukko laatikkoon ja lähetetään jäähdytys vaunussa ensi junalla. Seiso sinä vartioimassa tässä minuutin verran, niin minä käsken Hallin viedä sen Duncanille. Valjastetaan Nellie Duncanin kärryihin ja sitten ajamme kaupunkiin puhuttelemaan keijun isää. Saukon lähetämme nyt heti, ennenkuin se ehtii pilaantua, ja ohjeesi kirjoitan myöhemmin. Tosiaankin on perin somaa teettää keijulle pieni muistokapine Limberlostista, ennenkuin se on kerrassaan karsittu, ja samalla se muistuttaa hänen käynnistään luonasi."
Freckles nosti häneen päin onnesta punoittavat kasvot, ja silmissä loisti entinen kirkkaus. Kiertäen käsivartensa McLeanin ympärille hän huudahti: "Voi, kuinka minä teitä rakastan! Jospa saisin teidät tuntemaan, kuinka suuresti teitä rakastan!"
McLean sulki hänet syliinsä.
"Jumala siunatkoon sinua, Freckles", sanoi hän. "Tiedän sen. Me kyllä saamme viettää hupaisia hetkiä yhdessä tässä maailmassa emmekä voi aloittaa liika varhain. Tahdotko mieluummin nukkua ensin vai haukata hieman ruokaa ja lähteä ajamaan kanssani ja sitten levätä? Eiköhän vain liene niin, että pikemmin nukut ja sikeämmin, jos ensin suoritamme retken ja saamme mielesi tyyntymään, ennenkuin menet maata. Mennäänkö?"
"Mennään vaan", vastasi Freckles, ja entinen kirkkaus oli taas silmissä, ja nyt hän jaksoi heittää saukon olalleen. He lähtivät yhdessä pitkin linjaa.
McLean pani merkille isot mustat kanat ja puhui niistä.
"Ne ovat kierrelleet ilmassa monta päivää", selitti Freckles. "Minäpä sanon, mitä luulen sen merkitsevän. Vanha kalkkarokäärme on kai tappanut jotakin liika isoa nielläksensä, ja nyt se pitää vahtia eikä salli kanojeni saada sitä. Siitä, kuinka ne ovat menetelleet kaiken kesää, olen siinä varmassa uskossa, että käärmeellä on siellä luolansa. Katsokaas niitä nyt! Katsokaa, kuinka ne hyökkäävät maahan ja sitten nousevat jälleen, ikäänkuin säikähtyneinä."
Äkkiä McLean käännähti häneen päin ja kalpeni.