Freckles astahti taaksepäin, suoristi selkäänsä ja ylväästi heittäen päätään taaksepäin katsoi isäntäänsä suoraan silmiin.
"Te näitte hänet kauniissa pikku kammiossaan ettekä ole voinut unohtaa, kuinka hän pyyteli minun hyväkseni. Hän kosketti ruumistani ja pyhitti sen. Hän painoi huulensa otsalleni ja vihki minut. Ei kukaan tiedä paremmin kuin minä, kuinka korkealla hän on ja kuinka alhaalla sen sijaan minä. Ei ole mitään siltaa yhdistämässä meidän välistä pitkää matkaa, sir, ja minä ymmärrän sen selvemmin kuin kukaan muu. Mutta hän oli kauhistuttavassa vaarassa tullessaan luokseni tuohon varasparveen. Hän sai ihan menehtyäkseen ponnistella pelastaakseen minut sellaisesta kevyestä asiasta kuin kuolemasta. Ja nyt minä, iso, tukeva mies, annan hänen uhkanaan olla tuon kammottavan valan, joka on hänelle pahempi kuin mikään kuolema voisi olla, enkä nosta sormeanikaan pelastaakseni häntä. Sitä en voi kestää, sir. Se tappaa minut tuuma tuumalta. Mustan Jaakon käsi ei ehkä olekaan loukkaantunut niin pahasti. Milloin tahansa hän saattaa maasta putkahtaa esiin hänen takanaan. Joka hetki se hirveä kosto, jonka hän vannoi keijulle valmistavansa, voi jollakin tavoin kohdata häntä, enkä minä ole edes varoittanut hänen isäänsä. En voi tuntiakaan jäädä tänne mitään tekemättä. Viisi viimeistä yötä olen vartioinut hänen akkunainsa alla, mutta onhan kokonaisia päiviäkin. Hänellä on oma hevosensa ja pikku vaununsa ja vapaus ajella pitkin kaupunkia ja maaseutua mielensä mukaan. Jos Musta Jaakko tekee hänelle jotakin pahaa, johtuu se hänen enkelimäisestä hyvyydestään minua kohtaan. Jossakin se mies on kätkössä. Jossakin hän odottaa tilaisuutta. Jossakin hän kurottaa kätensä. Minä sanon, etten voi, en tohdi kestää tätä kauempaa!"
"Olehan rauhassa, Freckles", sanoi McLean silmät kosteina, ja hänen äänensä värähteli säälistä. "Usko minua, etten ole ennemmin ymmärtänyt. Minä tunnen keijun isän varsin hyvin. Minä lähden heti hänen luoksensa. Olen ollut kauppa-asioissa hänen kanssansa kolmisen viime vuotta. Minä kyllä avaan hänen silmänsä. Vastahan nyt alan tajuta hätääsi ja missä todellisessa vaarassa se tyttö on. Usko minua, minä pidän kyllä huolta siitä, että hän on täysin suojeltuna joka hetki päivästä ja yöstä, kunnes on päästy Jaakon jäljille ja mies saatu kiikkiin. Ja minä lupaan sinulle vielä, että jollen saa hänen isäänsä käsittämään vaaraa, panen miehen vartioimaan tyttöä siksi, kunnes Jaakko on joutunut kiinni. Ja tahdotko nyt mennä kylpemään, juoda maitoa, panna maata ja nukkua monta tuntia ja sitten taas olla hilpeä kelpo poikani?"
"Kyllä", sanoi Freckles koruttomasti.
Mutta McLean saattoi nähdä pojan lihasten nykivän.
"Mitä se vahti toikaan?" kysyi McLean yrittäen kääntää Frecklesin ajatuksia toisaalle.
"Niin", sanoi nuorukainen silmäten sinne päin, mihin isäntä viittasi. "Minäpä unohdin sen. Se on saukko ja uskomattoman korea onkin vuodenaikaan katsoen. Ammuin sen tuolla joella tänä aamuna. Se oli hyvä laukaus näissä oloissa. Luulin ampuvani harhaan."
Freckles nosti otuksen maasta ja lähestyi McLeania, mutta silloin Nellie heristi pieniä korviaan, hypähti notkoon päin ja korskui pelosta. Freckles pudotti saukon ja karkasi suitsiin kiinni.
"Ohjatkaa herran tähden hevonen polulle, sir", pyysi hän. "Se seisoo juuri sillä kohdalla, mistä vanha kuningaskäärme mataa tien poikki nevalle — se vanha ryökäle, josta Duncan ja minä olemme teille kertoneet. Minä olen varma siitä, että senhän juuri muori Duncan kohtasi. Minä tapasin hänet juuri tuolla polulla, vain vähän matkaa kauempana, ja se on varmasti lähellä nytkin."
McLean astui maahan Nellien selästä, vei sen polulle kauemmas linjaa pitkin ja sitoi kiinni näreeseen. Sitten hän tuli tarkastamaan saukkoa. Se oli harvinaisen iso otus, ja sillä oli erinomaisen kaunis, pitkä hieno karva.