"En tiedä", sanoi Freckles.
"Mutta minä tahdon tietää!" sanoi tyttö. "Eihän kukaan ole voinut tulla tänne hakkaamaan sitä vain huvikseen. Se on viety pois. Palataanpa taaksepäin ja katsotaan, voisimmeko keksiä sen täällä lähellä."
Hän kääntyi, kulki entisiä jalanjälkiä ja alkoi hartaasti etsiä, ja
Freckles samoin.
"Tuolla se on!" huudahti Freckles viimein. "Sehän seisoo nojallaan tuota isoa vaahteraa vasten."
"Niin, ja siinä se on kuolettanut kappaleen puunkuorta", sanoi keiju.
"Katsokaa, kuinka kuivettuneelta se näyttää."
Freckles tuijotti häneen.
"Keiju", huudahti hän. "Lyön vetoa, että se on merkitty puu!"
"Luonnollisesti!" huusi tyttö. "Ei kukaan katkaisisi tuollaista närettä ja toisi sitä tänne nojalleen suotta päiten. Minäpä sanon teille jotakin. Tämä on joku Jaakon merkityistä puista. Hän on kavunnut tuonne ylös jonkun toisen olkapäillä, kuorinut palasen pois ja leikannut hyvin syvään. Sitten hän on sovittanut palasen paikalleen ja kiinnittänyt sen tuolla kepakolla, joka samalla sai tehdä merkin virkaa. Näettehän, että sen ympärillä on joukko muita isoja vaahteroita. Voitteko kiivetä tuonne ylös?"
"Kyllä", vastasi Freckles, "jos vedän saappaat jalastani".
"No, koettakaa sitten", sanoi tyttö, "ja rientäkää! Ettekö näe, että minä olen niin kiihkoissani saadakseni tietää, onko tämä puu merkittyjä?"