"Näettehän!" huudahti hän, ja sitten hänen taas täytyi silmätä kuvaa. "Voi minun pikku kanastani, pientä kultaista kanastani! Antaisinpa sinusta vaikka kaikki rahani pankista!"
Sitten hän tuli ajatelleeksi keijun puuhkaa ja Saara Duncanin hattua ja lisäsi: "Tahi ainakin kaiken muun paitsi mitä kipeästi tarvitsen muihin tarkoituksiin. Tahtoisitteko pysähtyä tuvan eteen hetkiseksi ja näyttää tätä rouva Duncanille?" kysyi hän.
"Antakaa minulle tuo pikku kirja taskustanne", sanoi Lintunainen.
Hän käänsi kuvan ulkosyrjät niin, että se sopi kirjaan, ja selitti, että se siinä tilassa vielä oli heikko ja arka. Freckles kiirehti edelle, ja kun he saapuivat perille, näkivät he Saara Duncanin katselevan ihmeissään ja kuulivat hänen toistelevan: "No jopa nyt jotakin!"
Freckles ja keiju auttoivat Lintunaista sijoittumaan koko pitkäksi päiväksi Käärmeojan suulle. Sitten hän lähetti heidät pois ja jäi odottamaan, mitä onni mukanaan toisi.
"Mitä me nyt teemme?" kysyi tyttö, jonka vilkkaus ja tarmo olivat ehtymättömät.
"Tahtoisitteko pistäytyä majaani hetkeksi?"
"Mieluummin en, ellei teillä ole jotakin perin tärkeätä", sanoi tyttö. "Minäpä sanon teille. Mennään auttamaan rouva Duncania päivällisen laitossa ja leikkimään pikku pojun kanssa. Minä pidän herttaisista, puhtaista palleroisista."
He ohjasivat askeleensa tuvalle päin. Vähän väliä he pysähtyivät tutkimaan jotakin taikka puhelemaan jostakin luonnon ihme-esineestä. Tytöllä oli nopsat silmät; hän näytti näkevän kaikki, mutta Frecklesillä oli sitäkin nopeampi näkö, sillä olihan suorastaan henki riippunut hänen silmiensä terävyydestä siitä pitäen, kun hänen työnsä rämeellä alkoi. He äkkäsivät jotakin yhtaikaa.
"Näyttää siltä kuin joku olisi aikonut tuosta hakata lipputangon", sanoi keiju koskettaen kenkänsä kärjellä pientä kantoa, joka ilmeisesti oli tämänkesäinen. "Freckles, miksi kukaan katkaisisi näin pientä puuta?"