"Tarkoitatteko sitä todellakin?" kysyi hän kummastellen. "Ajatelkaahan, keiju, me teimmekin aivan oikein. Hän ei menetäkään kuvaa meidän varomattomuutemme takia, kun ensin on läpimärkänä odottanut täällä lähemmäs parin tunnin ajan! Hän ei olekaan suuttunut meihin!"
"En ole koskaan eläissäni ollut niin hyvällä mielellä", sanoi Lintunainen uutterasti puhdistellen kameroitaan ja sovitellen niitä laatikkoon.
Freckles nosti hattuaan ja ojensi juhlallisesti kätensä. Yhtä juhlallisesti keiju tarttui siihen. Lintunainen yksin nauroi, sillä heistä oli tilanne ollut niin vakava, etteivät he pystyneet siinä näkemään mitään lystillistä.
Sitten he ahtoivat tavarat vaunuihin, ja Lintunainen ja keiju lähtivät kotiinsa. Tämä retki oli ollut rasittava heille kaikille, ja he olivat todella uupuneet, mutta myöskin hyvin iloiset. Freckles oli niin onnellinen, että hänestä tuntui kuin elämä ei voisi tarjota enempää. Kun Lintunainen oli valmis ajamaan pois, laski poika kätensä ohjaksille ja katsoi häntä silmiin.
"Luuletteko meidän kuvamme onnistuneen?" kysyi hän niin innokkaasti, että Lintunainen olisi antanut paljonkin voidakseen varmasti vastata myöntäen.
"Jaa, hyvä ystävä, en tiedä", sanoi hän. "Sitä ei voi ennakolta arvata. Jos otitte kuvan juuri ennen tänne tuloanne, niin oli vielä hyvä valaistus. Jos odotitte, kunnes pikku kana oli aivan lähellä aukkoa, pitäisi teillä olla hyvä kuva, vaikkette olisikaan siepannut juuri sitä ilmettä, jota halusitte. En tietenkään voi sanoa mitään varmaa, mutta oletan, että on täysi syy uskoa teidän onnistuneen. Kehitän levyn illalla, laitan teille siitä näytteen varhain aamulla ja tuon sen matkassani. Työväestö saapuu tänne päivän tai parin perästä. Minä tahdon ottaa niin monta kuvaa kuin mahdollista ennen niiden tuloa, sillä eiväthän ne voi olla säikyttämättä lintuja pois. Herra McLean tarvinnee teitä silloin, enkä oikein ymmärrä, kuinka tulemme toimeen ilman teitä."
Totellen sisäistä tarvetta, jota hänen ei ollut koskaan syytä katua, hän kumartui eteenpäin ja painoi huulensa Frecklesin otsalle, suudellen häntä hellästi ja kiittäen häntä monista palveluksista, joita oli rakkaassa puuhassaan häneltä saanut. Freckles läksi pois niin onnellisena, että hänestä melkein tuntui kuin pitäisi hänen katsoa taaksensa, eikö polku siellä ollut noussut kierimään hänen kintereillänsä.
16. luku.
KEIJU KEKSII KALLISARVOISEN PUUN JA ATERIOI TYÖLÄISTEN KERA.
Jo kaukaa Freckles näki heidän tulevan. Keiju seisoi hattuaan heiluttaen. Freckles hyppäsi pyörälleen ja kiiti täristen ja keikkuen pitkin telatietä heitä vastaan. Lintunainen seisautti hevosen, ja keiju ojensi hänelle kuvapaperin. Freckles asetti pyörän nojalleen puuta vasten ja tarttui näytteeseen kiihkoisin sormin. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt kuvaa kanasistaan. Ahnain silmin hän nyt katseli sitä. Kun hän käänsi kasvonsa naisiin, kuvastui niissä täydellinen ihastus.