"Jumalan kiitos!" kuiskasi hän raukeasti. Tyttö riistäytyi irti
McLeanista.
"Nyt te, Freckles!" huudahti hän. "Nyt on teidän vuoronne. Nouskaa pystyyn!"
Tuskallinen nykäys väräytti Frecklesin kasvoja. Sen nähdessään tyttö kävi kalmankalpeaksi ja tarttui nuorukaisen käteen.
"Freckles, nouskaa ylös!" Se oli puoleksi käsky, puoleksi pyyntö. "Rauhoittukaa, keiju! Antakaahan minun ensin hieman levätä!" pyysi nuorukainen.
Tyttö polvistui hänen viereensä. Freckles kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja veti häntä lähelle itseään. Hän katsoi McLeaniin niin tuskallisen pyytävästi, että isäntä polvistui hänen toiselle puolelleen.
"Voi, Freckles!" huudahti McLean. "Eihän toki! Varmaankin voimme tehdä jotakin. Meidän täytyy! Annahan katsoa!"
Hän yritti aukaista pojan paidankaulusta, mutta hänen kätensä vapisivat niin kovasti, että tyttö työnsi ne syrjään ja itse paljasti Frecklesin rinnan. Kiireesti silmäiltyään hän veti vaatteen jälleen kokoon ja pujotti kätensä hänen päänsä alle. Freckles kohotti häneen kuolontuskaisen katseen.
"Käsitätte kai?" sanoi hän.
Tyttö nyökkäsi sanattomana.
Freckles kääntyi McLeaniin päin.