McLean voihki tuskasta.
"Se tarkoittaa", sanoi hän epätoivoisena, "että minä tiedän, mitä hän toivoo, mutta minun on yhtä mahdoton auttaa häntä kuin noutaa hänelle tähti taivaalta. Sitä, minkä takia hän tahtoo kuolla, hän ei voi milloinkaan saada."
"No sitten teidän täytyy valmistua lopun varalle ihan pian", sanoi lääkäri ja kääntyi kiireesti poispäin.
McLean tarttui kiivaasti hänen käsivarteensa.
"Kuulkaa!" huusi hän epätoivoissaan. "Te sanotte sen ikäänkuin minä voisin tehdä jotakin, jos tahtoisin. Minä sanon teille, että poika on minulle sanomattoman rakas. Minä tekisin mitä tahansa, kuluttaisin kuinka paljon tahansa. Te olette nähnyt sen nuoren tytön, joka täällä on mukanani, ja monesti puhunutkin hänestä. Sitä lasta hän toivoo. Hän kerrassaan jumaloi tyttöä, mutta hyvin tietäen, ettei siitä koskaan voi tulla mitään, hän mieluummin kuolee kuin jää eloon. Jumalan nimeen, mitä minä voin sille tehdä?"
"Lukuunottamatta puuttuvaa kättä en ole koskaan hoitanut pulskempaa miestä", sanoi lääkäri, "ja tyttö tuntui olevan erittäin mieltynyt häneen. Miksi hän ei siis voi saada sitä tyttöä?"
"Miksi?" toisti McLean. "Monestakin syystä. Minä sanoin, että hän on minun poikani. Te varmaankin tiesitte, ettei hän sitä ole. Vähän toista vuotta sitten en ollut häntä koskaan nähnytkään. Hän joutui eräälle työpaikalleni maantieltä. Hän on löytölapsi, joka oli jätetty orpolastenkotiin täällä Chicagossa. Kun hän oli varttunut, luovutti lastenkodin johtaja hänet eräälle raa'alle miehelle. Hän karkasi tiehensä ja joutui eräälle tukkileirilleni. Hänellä ei ole nimeä eikä mitään tietoa syntyperästään. Ja tyttö — niin, hänestähän olemme puhuneet. Te näette, mitä hän on, ruumiillisesti ja henkisesti. Hänellä on esi-isiä, jotka kuuluvat Yhdysvaltain ensimmäisiin valkoisiin tulokkaihin, ja toisella puolen merta niitä on läpi vuosisatojen. Hän on jumaloitu, hemmoiteltu ainoa lapsi, ja isä on hyvin rikas. Elämä tarjoaa tytölle kaikki, toiselle ei mitään, ja sen tämä poika ymmärtää paremmin kuin kukaan muu. Hänellä ei ole muuta valittavana kuin kuolema, jos pelastuksena on vain se, että hän saa tytön omakseen."
Silloin tyttö seisoi heidän välissään.
"Ei suinkaan!" huudahti hän. "Jos Freckles haluaa minua, ei hänen tarvitse muuta kuin, sanoa, niin minä olen hänen."
Hämmästyneet miehet perääntyivät askeleen, tuijottaen häneen.