"Sitä hän ei koskaan sano", vastasi McLean viimein, "ettekä te tätä ymmärrä, keijukainen. Kuinka ihmeessä te tänne jouduitte? En missään nimessä olisi tahtonut, että te saisitte kuulla, mitä kerroin, mutta kun niin on tapahtunut, rakas tyttö, niin täytyy teille ilmoittaa, ettei Freckles vaadi teidän ystävyyttänne tai suopeuttanne, vaan rakkauttanne."
Tyttö katsoi kirkkailla, vakavilla sinisilmillään suoraan lääkäriä kasvoihin ja sitten McLeaniin rohkean avomielisesti.
"Hyvä, minä rakastan häntä", sanoi hän yksinkertaisesti.
McLean heilautti kättään avuttomana.
"Te ette käsitä asiaa", toisti hän kärsivällisesti. "Freckles ei tahdo teiltä ystävän taikka kumppanin taikka sisaren rakkautta, vaan morsiamen lempeä. Ja jos te pelastaaksenne sen elämän, jonka hän pani alttiiksi teidän puolestanne, aiotte jalomielisenä ja innostuvana uhrata tulevaisuutenne, niin minun täysi velvollisuuteni on teidän isänne poissa ollessa, suojelijana, jonka käsiin hän on jättänyt teidät, estää sellainen malttamaton teko. Jo nuo sanat, jotka lausuitte, ja puhetapanne osoittaa, että olette pelkkä lapsi ettekä ole uneksinutkaan, mitä sellainen rakkaus on."
Silloin keiju kävi kerrassaan suurenmoiseksi. Punertava läikähdys karkoitti pelon kelmeyden hänen kasvoiltaan. Hänen suuret silmänsä laajenivat ja säteilivät sisäistä tulta. Hän näytti siinä heidän silmissään kasvavan ja varttuvan uljaaksi naiseksi.
"Minun ei ole koskaan tarvinnut uneksia rakkaudesta", sanoi hän ylväästi. "Koko elämässäni en ole muuta tiennyt kuin rakastaa jokaista ja saada kaikilta rakkautta. Eikä kukaan ole ollut minulle niin rakas kuin Freckles. Jos suvaitsette muistaa, olemme yhdessä kokeneet koko paljon. Minä en tiedä mitään morsiamista ja heidän lemmestään, mutta minä rakastan häntä kaikella sillä rakkaudella mitä sydämessäni on ja luulen sen riittävän hänelle."
"Varmaankin", jupisi lääkäri.
McLean ojensi kätensä vetääkseen tytön puoleensa, mutta tämä huomasi liikkeen ja astui nopsasti taaksepäin.
"Mitä isääni tulee", jatkoi hän, "niin hän kertoi minulle heti, mitä oli teiltä kuullut Frecklesistä. Jo monta viikkoa olen tietänyt kaikki mitä tekin. Se tieto ei muuttanut rahtuakaan teidän rakkauttanne häneen. Luulen, että Lintunainen rakasti häntä vieläkin enemmän. Miksi vain te kaksi omistaisitte kaikki ylevät tunteet? Enkö minä osaa nähdä, kuinka urhea, uskollinen ja erinomainen hän on? Enkö minä osaa nähdä, kuinka hänen sielunsa värisee musiikista, enkö näkisi hänen rakkauttansa kaikkeen kauniiseen ja hänen yksinäisyytensä ja sydämennälkänsä tuskia? Täytyykö teidän kahden rakastaa häntä kaikella rakkaudella mitä on olemassa ja enkö minä voi antaa hänelle mitään? Isäni ei ole koskaan kohtuuton. Hän ei vaadi, että minä en saa rakastaa Frecklesiä tai etten saa sanoa sitä hänelle, jos sen sanominen voi pelastaa hänet."