Hellästi tyttö painoi hänet takaisin.
"No siitä, ettei kukaan muu rupeaisi istumaan ja neulomaan sillä tavoin kuin ne olivat neulotut. Siitä minä sen tiedän", puhui hän pontevasti. "Kuulkaa nyt, kun kerron teille kadonneesta pojasta ja hänen omaisistaan, jotka ovat kuukausimääriä häntä turhaan etsineet."
Freckles makasi hiljaa, mutta ei kuullut kertomuksesta sanaakaan, ennenkuin hänen harhailevat silmänsä pysähtyivät tytön kasvoihin, jolloin hän pani merkille omituisen seikan. Ensi kertaa keiju puhui hänelle niin, ettei katsonut häntä silmiin. Se ei ensinkään ollut hänen tapaistaan. Kun hän puhui, oli viehätys juuri siinä, että hän aina katsoi toista suoraan ja avomielisesti silmiin. Siinä ei vilkuiltu sivulle eikä luotu silmiä maahan, kun keiju puheli; hän ajoi asiansa ilman mitään mutkia. Nyt hänen huomionsa oli kiintynyt nuorukaisen käteen, peitteeseen, kattoon, mihin hyvänsä, jottei tarvitsisi katsoa potilaan silmiin. Silloin Frecklesin harhailevat ajatukset kiintyivät hänen sanoihinsa.
"… ja hän oli yrmeä ja äreä vanha mies", jatkoi tyttö. "Häntä oli aina lellitelty, sillä hän oli ainoa poika, ja hänellä oli ylhäinen arvonimi ja laajat tilukset. Hän piti aina oman päänsä, vähääkään välittämättä suloisesta pikku vaimostaan tai pojistaan tai yleensä kenestäkään. Kun hänen vanhempi poikansa sitten rakastui kauniiseen tyttöön, jolla myös oli arvonimi, juuri siihen tyttöön, jota hänen isänsä toivoikin miniäkseen, ja myötäjäisinä oli suuri kartano likeltä, oli hän hyvin mielissään.
"Sitten hän määräsi toisen poikansa naimaan typerän ja ikävän tytön, josta kukaan ei pitänyt, saadakseen vielä toisen ison kartanon, mutta se oli eri juttu. Se oli niin perin erilaista, sillä vanhempi poika oli koko ikänsä rakastanut sitä tyttöä, jonka nai, eikä se olekaan mikään ihme, sillä minä näin hänet. Hän on oikein komea ja kaikkein herttaisin olento.
"Mutta nuorempi poika parka oli koko ikänsä rakastanut sen pitäjän kirkkoherran tytärtä. Se ei myöskään ollut kumma, sillä hän oli vieläkin kauniimpi. Hän osasi laulaa kuin enkeli, mutta hänellä ei ollut yhtään omaisuutta. Hänkin rakasti nuorukaista koko sydämestään, vaikka se oli luiseva ja kesakkoinen ja punatukkainen — ei, en minä sitä tarkoita. Ei minulle sanottu, minkä väriset hänen hiuksensa olivat, mutta hänen isänsä tukka oli varmaankin kaikkein punaisinta lajia, sillä kun hän pääsi heidän asiansa perille — vaikka se ei ollut mitään erikoisen hirveätä — niin hän oli ihan tulessa.
"Ukko läksi tapaamaan tyttöä — sitä kaunista, jolla ei ollut rahaa — ja loukkasi hänen tunteitaan, niin että tyttö karkasi tiehensä. Hän läksi Lontooseen ja ryhtyi opiskelemaan musiikkia. Pian hänestä kehittyi oivallinen laulajatar, ja sitten hän liittyi erääseen seurueeseen ja tuli tähän maahan.
"Kun nuorempi poika sai tietää hänen matkustaneen Lontoosta, lähti hän myöskin kotoaan. Ja kun tyttö sitten oli täällä yksinään ja peloissaan ja näki pojan tulevan luoksensa, riemastui hän niin kovasti, että meni naimisiin hänen kanssansa juuri niinkuin kuka hyvänsä olisi tehnyt. Mutta nuorukainen ei sallinut hänen matkustella seurueen kanssa, niin että kun he saapuivat tänne Chicagoon, he tuumivat, että tämä on sopiva paikka, ja he jäivät tänne ja hän läksi etsimään työtä. Se oli huonoa hommaa, sillä hän ei ollut koskaan oppinut tekemään mitään hyödyllistä työtä, eikä osannut edes etsiä työtä ja kaikkein vähimmin sitä tehdä, jos saikin; niin että asiat piankin alkoivat mennä nurinpäin. Mutta vaikka nuori mies ei voinut saada työtä, osasi tyttö ainakin laulaa, niin että hän lauloi iltaisin ja päivällä ompeli pikku vaatteita. Mutta mies ei pitänyt siitä, että hän lauloi julkisesti, eikä hän olisi sitä sallinut, kun vain olisi tultu toimeen, mutta talvi tuli, oli kovin kylmä ja puut armottoman kalliita. Vuokrat kohosivat, ja heidän täytyi muuttaa syrjemmälle yhä huokeampiin asuntoihin, ja te olitte tulossa — tarkoitan, se kadonnut poika oli tulossa — ja he olivat miltei epätoivoisia. Silloin mies kirjoitti isällensä kertoen kaikki, ja isä lähetti kirjeen takaisin aukaisematta ja kielsi häntä enää koskaan kirjoittamasta. Kun pienokainen tuli, oli perin vähän jäljellä pantattavaksi ruokaan ja lääkärinmaksua varten, eikä hoitajattaren palkkaamiseen yhtään mitään, niin että muuan vanha naapurin vaimo tuli vaalimaan nuorta äitiä ja pikku poikaa, kun hänen oli heitä niin sääli. Siihen aikaan he asuivat kaukana esikaupungissa erään pienen puutalon yläkerrassa, isojen tehdasten keskellä, ja pakkanen oli yhä pahempi ja ruokavarat tekivät loppua. Silloin mies joutui epätoivoon ja läksi hakemaan jotakin syötävää, ja vaimo oli myös toivoton. Hän nousi makuulta, jätti vanhan naisen hoitamaan pikku poikaa ja lähti kaupungille laululla ansaitsemaan vähän rahaa. Naisen tuli niin kylmä, että hän pisti poikasen vuoteeseen ja läksi kotiinsa. Silloin räjähti höyrypannu isossa tehtaassa pienen puutalon lähellä ja sytytti sen tuleen. Jokin raudankappale lensi siihen taloon ja puhkaisten katon putosi huoneeseen ja leikkasi käden poikki pieneltä poika paralta. Se parkui minkä jaksoi ja tulipalo tuli yhä lähemmäksi.
"Vanha eukko ryntäsi muiden ihmisten keralla ulos ja näki, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi, ettei olisi aikaa odottaa palosotilaita tai muuta apua, ja kiirehti pelastamaan. Hän kuuli pienen poloisen parkuvan eikä voinut sitä kestää, niin että hän raivasi itselleen tien sen luokse, ja siellä se makasi silvottuna ja verisenä. Siitä hän säikähtyi melkein kuoliaaksi ajatellessaan, mitä lapsen äiti sanoisi, kun hän oli lähtenyt pois ja jättänyt lapsen oman onnensa nojaan, niin että hän riensi erääseen orpolasten kotiin, joka oli siinä lähistössä, ja kolkutti ovelle. Sitten hän piiloutui toiselle puolelle katua, kunnes poikanen otettiin sisään, ja juoksi takaisin katsomaan, oliko hänen oma talonsa tulessa. Iso tehdas ja pikku puurakennus ja joukko muita olivat tuhkana. Ihmiset kertoivat, että kaunis rouva oli tullut takaisin ja rynnännyt taloon pelastaakseen lapsensa. Hän oli juuri juossut sisään, kun hänen miehensä tuli hänen jälkeensä, ja silloin talo luhistui kummankin päälle."
Freckles makasi jäykkänä, silmät luotuina tytön kasvoihin, ja tämä taas puhui kohti kattoa.