"Se eukko riepu ihan sairastui pienen poika-rukan takia. Hän ei tohtinut kertoa asiaa kodin johtajille, sillä tiesihän hän, ettei hänen milloinkaan olisi pitänyt jättää lasta, mutta hän kirjoitti kirjeen ja lähetti sen sinne, missä kaunis nuori rouva sairastaessaan oli sanonut miehensä sukulaisten asuvan. Hän kertoi pienokaisesta kaikki mitä muisti: milloin se oli syntynyt, että se oli saanut isänsä vanhemman veljen nimen, että sen käsi oli katkennut tulipalossa, ja mihin oli sen vienyt saamaan lääkärin hoitoa ja muuta huolenpitoa. Hän kertoi heille myös, että lapsen sekä isä että äiti olivat kumpikin palaneet, ja rukoili, että he tulisivat noutamaan sen pois.
"Luulisitte kai sen voineen sulattaa jääsydämenkin, mutta vanhalla herralla ei ollut mitään sydäntä sulatettavana, sillä hän sai kirjeen ja luki sen, mutta kätki sen papereittensa sekaan eikä hiiskunut asiasta kenellekään ihmiselle. Muutama kuukausi takaperin hän kuoli. Kun hänen vanhempi poikansa tuli selvittämään hänen asioitansa, tapasi hän sen kirjeen miltei ensimmäisenä. Hän jätti kaikki ja läksi vaimoineen etsimään sitä lasta, kun aina oli hellästi rakastanut veljeänsä ja ikävöinyt hänen palaamistaan. Hän oli kaikkina menneinä vuosina tiedustellut hänen kohtalostaan, minkä suinkin oli uskaltanut, ja kun hän sitten tuli tänne, olitte te poissa — tarkoitan, että se poika oli poissa, ja pitihän minun kertoa siitä teille, sillä nähkääs, olisihan teille saattanut sattua samanlaista yhtä helposti kuin sille toisellekin pojalle."
Freckles kohotti kätensä ja käänsi keijun päätä, kunnes heidän silmänsä pakostakin kohtasivat toisensa.
"Keiju", sanoi hän lempeästi, "miksi ette katso minuun, kun kerrotte tuosta kadonneesta pojasta?"
"Mitä? Enkö minä ole katsonut?" sopersi tyttö hämillään.
"Minusta näyttää", puhui Freckles läähättäen, "että te olette sekoittanut hänet ja minut pahanpäiväisesti, eikä se ole ensinkään teidän kaltaistanne, tuo asiain sekoittaminen, niin ettei siitä tule hullua hurskaammaksi. Jos he ovat kertoneet teille noin paljon, sanoivatko he, kumpi käsi siltä pojalta puuttui?"
Tytön katse pujahti jälleen syrjään.
"Se oli… oli sama käsi kuin teidänkin", vastasi hän ja pelosta tuskin tohti hengittääkään.
Vieläkin Freckles makasi jäykkänä ja valkeampana kuin lakana.
"Olisiko se poika yhtä vanha kuin minäkin?" kysyi hän.