"Olisi", myönsi tyttö hiljaa.
"Kuulkaapa", sanoi Freckles viimein ja tarttui hänen ranteeseensa, "aiotteko kertoa minulle, että joku etsiskelee poikaa, joka mielestänne voi olla sama kuin minä? Luuletteko löytäneenne minun omaiseni?"
Silloin keijun katse oli taas oikealla suunnalla. Nyt oli jo aika. Hän painoi Frecklesin käsivarret kiinni kylkiin ja kumartui hänen puoleensa.
"Kuinka vahva te jo olette, rakas ystävä?" kuiskasi hän. "Kuinka rohkeaksi luulette itseänne? Jaksatteko sen kestää? Sopiiko teille kertoa?"
"Ei!" huohotti Freckles. "Ei, jos olette varma. Minä en sitä kestä. Se veisi minulta hengen."
Päivä oli vaatinut tytöltä yhtämittaisia ponnistuksia. Hermot olivat kiihtyneet ylimmilleen. Ne laukesivat äkkiä.
"Niinkö!" tulistui hän. "Te muka kuolette, jos kerron sen teille! Te sanoitte tänä aamuna, että kuolisitte, jos ette tietäisi nimeänne ja olisivatko sukulaisenne kunnollisia ihmisiä. Nyt minä olen etsinyt ja löytänyt teille nimen, joka on vuosisatoja ollut kunniassa, äidin, joka rakasti teitä kylliksi paljon mennäkseen tuleen ja kuollakseen puolestanne; ja kaikkein herttaisimpia sukulaisia, ja te käännätte kelkkanne ja uhkaatte kuolla. Koettakaapa vain kuolla, niin siitä tulee eri leikki."
Tyttö tuijotti häneen. Hetkisen Freckles makasi yllätyksestä hölmistyneenä ja kankeana. Mutta sitten iiriläisen luonne vei kaikesta voiton. Hän purskahti heleästi nauramaan. Pelästynyt tyttö kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja koetti hillitä, rukoillen ja komentaen. Kyyneleet virtasivat Frecklesin silmistä, ja hän läähätti. Kun hän oli liian voipunut päästääkseen enää ääntäkään, nauroivat hänen silmänsä vielä äänettömästi.
Vasta pitkän ajan perästä, kun poika oli rauhoittunut ja lepäsi hiljaa, alkoi tyttö lempeästi haastella hänelle, ja tällä kertaa hänen suuret silmänsä, hellyydestä kosteat ja onnesta raukeat, eivät näyttäneet voivan irtaantua nuorukaisen kasvoista.
"Rakas Freckles", puheli hän, "teidän polvillanne on äitinne kuva, äitinne, joka meni puolestanne tuleen, ja minä tiedän sen nimen, vanhan ja kunniakkaan, joka teille kuuluu syntymästänne asti. Rakas ystävä, kumpaa te ensiksi haluatte?" Freckles oli lopen väsynyt, ja suuret hikikarpalot kihoilivat hänen ohimoillaan, mutta tarkkaava tyttö kuuli hänen huultensa kuiskauksen: "Äitini!"