"Täysi oikeus minulla on saada, mitä isoäiti oli aikonut isälleni, ja sen minä tahdonkin ottaa", jatkoi Freckles, "mutta mieluummin kuolen kuin kajoan penniinkään isoisän rahoja."
"Nyt", sanoi keiju, "me lähdemme kaikki kotiin. Me olemme tehneet kaiken voitavamme Frecklesin hyväksi. Hänen omaisensa ovat täällä. Hänen täytyy tutustua heihin. He tahtovat niin mielellään häntä tavata. Jättäkäämme hänet heidän huostaansa. Kun hän on parantunut, on hän aivan vapaa lähtemään Irlantiin tai jäämään Limberlostiin mielensä mukaan. Mennään nyt heti."
McLean kesti sitä viikon, mutta sitten ei kauempaa. Hän ikävöi Frecklesiä. Itsekseen pohtien asioita rämeen pitkinä öinä hän oli ihmeekseen älynnyt, että koko viime vuoden hänen sydämensä oli taivaltanut Frecklesin kera Limberlostin vahtipolkuja. Hänessä heräsi se ajatus, ettei olisikaan pitänyt lähteä Frecklesin luota. Kenties hänen poikaansa — hänenhän poika oli, esikoisoikeuden mukaan — hoidettiin siellä huonosti. Jos McLean olisi ollut hermostunut vanha eukko, olisi hän tuskin voinut keksiä useampia aiheita levottomuuteen.
Hän läksi matkalle Chicagoon mukana iso laatikko kultapiiskuja, astereita, hienohelttaisia katkeroita ja tulipunaisia lehtiä, jotka tyttö oli poiminut Frecklesin majasta, ynnä pieni pitkähkö, kapea paketti.
Muutaman minuutin keskustelussa, McLeanin odottaessa pääsyä potilaan huoneeseen, oli loordi hilpeästi puhellut hänelle Frecklesin nopeasta parantumisesta, siitä ilostaan, että lapsuuden ympäristö ei ollut häntä pilannut, ja kuinka hän mielellään aikoi käydä Frecklesin kanssa katsomassa Limberlostia, ennenkuin he matkustaisivat; hän ilmoitti myös toivovansa, että voisi taivuttaa keijun isän jättämään tyttärensä hänen vaimonsa hoiviin ja päättämään hänen kasvatuksensa Pariisissa. Hän sanoi heidän tekevän ylen kernaasti kaiken voitavansa edistääkseen Frecklesin liittoa tytön kanssa, joka sekä hänestä että lady O'Moresta oli erittäin rikaslahjainen ja varmasti kelvollinen siihen korkeaan asemaan, johon Freckles hänet veisi.
Jokainen sana hänen suustansa oli pistos McLeanin sydämeen. Astuessaan sisälle Frecklesin huoneeseen hän melkein oli tukehtua. Kaikki oli muuttunut.
Freckles makasi akkunan ääressä, josta saattoi tarkata Michiganin järven sinipintaa sinne saakka, missä se yhtyi taivaanrantaan. Hän voi nähdä suuria pehmeitä pilviä, valkopäisiä laineita, välkkyviä purjeita ja puhkuvia höyrylaivoja, jotka kiskoivat perässään kiemurtelevia sinipunervia ja harmaita viirejä pitkin taivasta. Kalalokit ja tiirat kiertelivät kirkuen ilmassa ja toisinaan kastoivat siipiään kuohuihin. Huone oli täynnä kaikkea sitä ylellisyyttä, mitä hyvä aisti ja raha saavat toimeen. Kaikki päivänpaahtama oli kuolemankamppauksessa kadonnut Frecklesin kasvoilta. Ne olivat nyt hienot, jopa valkeat, vain pikkusen ruskeata näkyvissä.
Hänellä oli yllään kaunis koruommeltu vaaleansininen silkkipaita, ja kaulassa pehmeä valkea huivi. Niin monta muutosta oli tapahtunut McLeanin poissa ollessa, että hän tuskin ollenkaan huomasi Frecklesin olevan erittäin miellyttävän, miltei kauniin näköinen, ja hän kummastui nähdessään, että molemmat hihanreunukset olivat käännetyt ja oikea käsi näkyvissä. Freckles käytti sitä kädentynkäänsä, jota aina oli visusti salannut.
"Voi Herran nimessä, sir, onpa nyt hauska, kun teitäkin vielä saa nähdä!" huudahti Freckles ja melkein kierähti vuoteeltansa kurottautuessaan McLeania kohti. "Kertokaa pian, onko keiju onnellinen ja hyvissä voimissa. Osaako pikku kanani levittää siipensä kuuden jalan leveydelle ja purjehtia emonsa luo? Kuinka jaksaa tuleva appeni, Lintunainen, Duncanin väki ja pikku Nellie? — Alice täti saa lähteä valitsemaan hattua, heti kun olen sen verran entiselläni, että voin mennä mukaan. Kuinka jaksetaan työmaalla? Onko keksitty useampia hyviä puita? Olen ajatellut niitä koko paljon, sir. Luulenkin voivani tavata toisia viimeisen läheltä. Alice tätikin uskoo, että minä voin löytää, ja Terence setä sanoo, että se on hyvinkin luultavaa. Ne ovat herttaisia ihmisiä, ja minä olen ylpeä, kun olen heidän sukuaan. Tulkaapa lähemmäs, pian. Aioin toimittaa tämän eilen, mutta aavistin, että te varmasti tulette tänä aamuna, ja siksi odotin. Valitsen tässä kiveä keijun sormukseen. Se sormus, jonka hän tilasi minulle, on valmis ja lähetettiin tänne minulle seuraksi. Näettekö? Se on smaragdi — juuri minun värini, sanoo loordi O'More."
Freckles heilutti kättänsä.