"Eikö se ole kaunis? Ei mikään muu ole tuottanut minulle niin suurta iloa. Kaikki rämeen värit näkyvät siinä. Minä pyysin keijulta, että siihen kaiverrettaisiin pieni apilan lehti, jotta joka kerta sen nähdessäni ajattelisin 'lempeä, uskoa ja rohkeutta', niinkuin sanotaan siinä laulussa, jonka hän minulle opetti. Tahdotteko nyt katsella näitä?"
Freckles piti hänen edessään tarjottimella suurta joukkoa Peacockilta tuotuja irtonaisia jalokiviä, jotka olisivat sopineet vaikka kuninkaalle.
"Sepä oli hauskaa, että tulitte minua tapaamaan, sir", jatkoi hän. "Minä yritin esittää sedälle aikeitani, mutta tähän asiaan häntä ei saa millään tavalla sekoittaa, enkä uskokaan, että se hänelle oikein selvisi. Teille voin sen sijaan puhua, sir."
McLeanin sydän lämpeni.
"Jatka, Freckles", sanoi hän rohkaisevasti.
"Asia on näin. Minä sanoin hänelle, että aioin maksaa ainoastaan kolmesataa dollaria keijun jalokivestä. Kun setä on koonnut minulle niin paljon ja keijun urotyöt minun hyväkseni ovat niin suurenmoisia, niin tuo summa tuntui kai hänestä kovin pikkumaiselta. Tietysti hän ajattelee, että minun tulisi antaa melko paljon enemmän, mutta minulla on se tunne, että minun pitää ostaa tuo kivi niillä rahoilla, jotka olen itse ansainnut; ja siinä on kaikki, mitä minulla on jäljellä palkastani. En pidä sillä väliä, vaikka maksankin puuhkan tai pukupöydän tai rouva Duncanin tavarat toisilla rahoilla, ja myöhemmin keiju voi saada isoäitini rahat viimeistä penniä myöten, jos niin haluaa, mutta juuri nyt — ymmärrättehän, sir, että minun täytyy ostaa tämä kivi sillä, mitä minulla on pankissa. Minä tunnen, etten voi tehdä toisella tavoin, ja ettekö usko, että keiju mieluummin haluaa parhaan kiven, minkä voin ostaa omilla ansaitsemillani rahoilla, kuin hienomman, mutta muiden rahoilla maksetun?"
"Toisin sanoen, Freckles", puhui McLean, ja hänen äänensä särähteli, "sinä et tahdo ostaa keijun sormusta rahalla. Sinä tahdot siitä antaa ensimmäiset kauhunpäiväsi rämeellä. Sinä tahdot siitä maksaa siellä kärsimäsi yksinäisyyden ja kaihon, viimetalviset värjöttämiset pakkasen kynsissä vahtipolullasi ja tämänkesäiset paahteet. Sinä tahdot, että siitä tulee hänelle alituinen muistutus siitä, kuinka sinä panit henkesi vaaralle alttiiksi rehellisesti täyttääksesi sopimuksen. Sinä tahdot sen kiven hintana pitää sitä pelkoa, joka on sydäntäsi hyydyttänyt — ruumiisi hikeä ja verta."
Frecklesin kasvot kuvastivat syvää liikutusta.
"Rakas herra McLean", sanoi hän hyväillen isännän poskea ja mustaa tukkaa. "Rakas isäntä, siksipä olenkin niin kaivannut teitä. Tiesinhän, että te ymmärtäisitte. Tahdotteko nyt katsoa näitä? Minä en tahdo smaragdia, sillä hän on antanut sellaisen minulle."
Hän työnsi vihreät kivet pieneen hylättyjen kivien joukkoon. Sitten hän poimi erilleen kaikki helmet.