"Siihen tuskin voin antaa tarkkaa vastausta", sanoi McLean. "Aikeeni olivat koko lailla epämääräiset. Arvelin, että ensi aluksi koettaisimme katsoa, mihin suuntaan asiat kehittyivät. Ensin aioin viedä sinut mukanani Suurille Putouksille ja jättää äitini huostaan. Kuvittelin, että olisi parasta hankkia yksityisopettaja valmistamaan sinua vuoden parin aikana, kunnes voisit mennä Chicagon korkeakouluun säällisessä kunnossa. Sitten arvelin, että saisit päättää opintosi Yalen tai Harvardin yliopistossa ja lopuksi Oxfordissa, ja silloin sinulla olisi kaikinpuolinen yleissivistys."
"Onko siinä kaikki?" kysyi Freckles.
"Ei, onhan vielä musiikki poissa", vastasi McLean. "Aioin saada jonkun musiikkimiehen koettelemaan ääntäsi, ja jos sinulla tosiaan olisi hyvä laulunlahja ja halua siihen suuntaan, olisit saanut heittää joitakin lukuaineita ja ottaa musiikin päätehtäväksi, niin ajattelin. Ja lopuksi tuumin, että yhdessä tekisimme retken halki Euroopan ja ympäri maailman."
"Entä sitten?" tiukkasi Freckles jännittyneenä.
"No sitten", sanoi McLean, "tiedäthän, että sydämeni on ehdottomasti kiintynyt metsiin. Minä en aio koskaan heittää nykyistä työalaani, niin kauan kuin saan käsitellä tukkeja ja henki pysyy ruumiissani. Minä ajattelin, että jollet antautuisi musiikkialalle ja jos sinulla olisi jotakin taipumusta minun puuhiini, voisimme vielä laajentaa osakasten piiriä ja ottaa sinutkin yhtiöön, jolloin saisit työskennellä minun kanssani."
Freckles kohotti häneen levottomat ja innostuneet silmät.
"Te sanoitte kerran vahtipolulla ja taaskin uudestaan, kun luultiin minun olevan kuolemaisillani, että rakastatte minua. Muuttaako se, mitä minulle on sattunut, millään tavalla tunteitanne minua kohtaan.?"
"Eihän toki", vastasi McLean. "Kuinka se olisi mahdollista? Ei mikään saisi minua rakastamaan sinua enemmän etkä sinä voi koskaan tehdä mitään, joka saisi minut rakastamaan sinua vähemmän."
"Kiitos olkoon Jumalan!" huudahti Freckles. "Rientäkää ilmoittamaan äidillenne, että minä tulen. Heti kun pääsen jalkeille, minä vien sormuksen keijulleni ja sitten lähden Suurille Putouksille ja aloitan juuri niinkuin olette suunnitellut, sillä eroituksella vain, että voin itse maksaa puolestani. Kun olen saanut kyllin oppia, lähdemme kaikki — keiju ja hänen isänsä, Lintunainen, te ja minä — kaikki lähdemme yhdessä katsomaan maatilaani ja sukulaisiani ja teemme sen kiertoretken. Kun sitten palaamme, lisäämme nimen O'More puutavarayhtiöön ja panemme työt hurisemaan! — Hyväinen aika, sir! Älkäähän toki! No, herra McLean, rakas isäntä, rakas isä, älkäähän nyt! Mikä nyt on?"
"Ei mikään, ei mikään!" jyrisi McLeanin syvä basso, "ei yhtään mikään!"