Freckles vilkaisi sinne ja ehti nähdä toisen varjon liitävän ruohoa pitkin, ja toinen lintu, hieman vähäisempi eikä aivan yhtä kiiltävä päivänpaisteessa, purjehti verkalleen alas ja laskeutui ensimmäisen viereen. Ilmeisesti ne olivat pariskunta, sillä hullunkurisesti putkahtaen levitti ensintullut pronssisiipensä, siirtyi vastasaapuneen luo ja kömpelön hellästi pukkasi sitä kylkeen. Sitten se keikaillen vetäytyi syrjemmälle ja vilkuili lemmekkäästi kumppaniin, nosti päätänsä ja paapersi toisesta moniaan askeleen päähän, kompuroi kankeasti takaisin ja iski sellaisen paukahtavan suudelman mielitiettynsä noukalle, että Freckles ratkesi äänekkääseen nauruun, mutta samalla painoi käden suulleen sitä hillitäkseen.
Armastelija painui kokoon ja siirtyi askeleen pari sivulle. Hän levitti siipensä ja löyhytti niillä hitaasti ja tasaisesti, ikäänkuin toimittaakseen viileyttä lumoojattarellensa, ja sitäpä hän tosiaan tekikin. Sitten valtasi hänet vastustamaton hellyyden puuska, ja hän köpitti hyökkäämään kerran vielä, nyt suoraan edestä. Hän käänteli päätänsä puolelta toiselle jäykin nytkähdyksin ja samaan tapaan pukkaili toveria siipiin ja päähän ja muikisti niin herttaisesti, että hänen tosiaan olisi pitänyt olla vastustamaton. Mutta kumppani vain haukotteli ja kylmäkiskoisena vetäytyi loitommas. Freckles kohotti kättään, veti sulan hatustaan ja luoden siitä katseensa lintuihin nyökkäsi varmuuden saaneena.
"Vai te veijarit sitä olettekin mustia enkeleitäni! Eipä ihme, ettette päässeet sisälle. Mutta takaanpa, että olitte jo lähempänä kuin mikään muu lintu. Te lennätte korkeammalle kuin voin nähdä. Oletteko katsoneet Limberlostin oivalliseksi paikaksi ja tulleet sitä koettamaan? Hyvä, saatte ruveta kanasikseni, jos haluatte, mutta häikäilemättömiä te vastatulleiksi olette, kissa vieköön. Miksi ette pidä pyssynä tätä kepakkoa ja puikki peninkulman päähän?"
Freckles purskahti hillittömään nauruun, sillä rakastunut lintu oli perin kiihkeä lempimään, mutta puoliso oli ilmeisesti pahalla tuulella. Kun uros läheni liian rajuna, sieppasi se siltä melkoisen höyhentupsun, jolloin toinen loikkaili taaksepäin vaappuen ja hoippuen, niin että poika saattoi kuvitella, mitä lienee tapahtunut yläilmoissa, kun sieltä tipahti sulka hänen polullensa.
"Yksi piste rouvalle! Tässä minä olen erotuomarina!" tarjosi Freckles palvelustaan.
Mitä ihastuttavin elkein, puoliksi levitetyin siivin ja syviä kurkkuääniä korahutellen koiras lähestyi uudelleen. Äkkiä se lensi koholle, mutta naaras vain kylmäverisesti siirsihe eteenpäin oksalla, luikahti sievästi sen alitse ja purjehti hitaasti Limberlostin sisäosia kohti. Toinen malttoi mielensä ja kummissaan katseli lentäjän menoa.
Freckles riensi pitkin metsälinjaa täristen naurusta. Lähetessään aukeamalle viepää polkua ja nähdessään isännän liikkumatta istuvan tammansa selässä, joka oli hänen sydämensä ylpeys, pyyhälsi poika juoksuun.
"Voi, herra McLean!" huudahti hän. "Toivon, ettei teidän ole tarvinnut odottaa ylen kauan. Ja aurinkokin on niin kuuma! Olen ollut niin hidas tänä aamuna. Olisin saattanut käydä kiivaammin, mutta oli niin monta asiaa minua pidättämässä enkä tiennyt, että olitte täällä. Tästä puoleen minä riennän. Ei koskaan ennen minun ole tarvinnut pyytää anteeksi. Aitaan ei ole kajottu, eikä näy mitään merkkiä, että jokin olisi epäkunnossa, mutta muut asiat myöhästyttivät minua."
McLean hymyili pojalle ja huomasi heti hänen muuttuneen. Tämä verevä läähättävä puhelias poika ei ollut sama olento, joka epätoivoisena ja katkerana oli turvautunut hänen puoleensa. Hän katseli kummeksien, kuinka Freckles kuivasi hikeä otsaltaan ja purskahti nauruun. Unohtaen tavanomaisen pidättyväisyytensä isännän seurassa hän päästi hillityn poikamaisuutensa valloilleen. Tarinansa hän kertoi niin kaunopuheisesti, että se oli isännälle kerrassaan yllätys, ja puheli niin innokkaasti, että McLean ei kääntänyt silmiä hänestä eikä liikahtanut satulassa, ennenkuin poika kuvasi omituista rakastunutta lintua; silloin isäntä äkkiä kumartui satulankaaren ylitse ja nauroi pojan mukana.
Freckles höysti juttuansa somilla arvosteluilla ja iiriläisten sukkeluuksilla ja oivallisilla kompasanoilla, mikä teki sen erittäin huvittavaksi ja mielenkiintoiseksi. Se oli hänen ensimmäinen yrityksensä kuvailevan kertomisen alalla. Paljastaen siinä synnynnäiset lahjansa pääpiirteitten keksimisessä, luonnontieteilijän innostuksen Limberlostin ihmeisiin ja pursuavan ilonsa vastalöytämänsä onnen johdosta hän sai McLeanin suorastaan näkemään perhosen ponnistelut ja sen vastamaalatut siivet, eriväriset sievät koreat lintupariskunnat, selvän ilman halki leijailevan sulan, sammakon läpättävän kaulan ja räpyttelevät silmät, mutta hänen kertomuksensa ison linnun kosiohommista pani isännän nauramaan makeammin kuin vuosikausiin.