"Unia Duncan", sanoi Freckles. "En tiedä, miksi te olette niin hirveän hyvä minulle, mutta jos teillä on tuvassa jotakin työtä, jota minä voin tehdä teidän tai rouva Duncanin puolesta, milloin en ole vahtipaikallani, olisin minä hirveän onnellinen."
Duncan nauroi. "Ei sinun tarvitse tuntea mitään kiitollisuudenvelkaa, poikaseni. Ethän toki luule, että minä voisin hukata puolen päivää parasta ajoaikaa retuuttaakseni kaupungista laatikoita, joita sitten pynttäisin ja panisin pikku varani niiden sisustukseen."
"Tiesin kyllä, että herra McLean oli lähettänyt teidät", sanoi Freckles, ja hänen silmänsä laajenivat ja loistivat onnesta. "Hän on niin hyvä. Kuinka kernaasti tahtoisin tehdä jotakin, joka tuottaisi hänelle yhtä paljon iloa."
"No, kuuleppa, Freckles", sanoi Duncan, alkaen polvistuneena kerätä kapineitaan. "Enpä voi ymmärtää, että se pahoittaisi sinua, jos saisitkin kuulla, että sinä joka päivä teet jotakin, mikä miellyttää isäntää yhtä paljon kuin mikä muu tahansa, mitä voisit tehdä. Sinä olet tavattoman tunnollinen, poikaseni, ja rehellinen kuin kulta. McLean luottaa sinuun kuin jos olisit hänen omaa vertansa ja lihaansa."
"Oo, Duncan!" huudahti onnellinen poika. "Oletteko oikein varma?"
"Tiedänhän minä sen", vastasi Duncan. "Muuten en tohtisi sitä sanoakaan. Ensi päivinä hän varoitti minua kertomasta sitä sinulle, mutta nyt hän ei välittäisi. Tiedätkö sinä, että jotkut näistä puista, joita sinä vartioit, ovat tuhantisen dollarin arvoisia?"
Frecklesin hengitys salpaantui, hän seisoi sanattomana ja vain tuijotti.
"Näetkös", sanoi Duncan, "siksi niitä täytyy niin tarkoin vartioida. Otetaan vaikka jokin visavaahtera — linnunsilmäksi sitä sanotaan tehtaalla, se kun on täynnä pikkuruikkusia oksia ja nystermiä, jotka näyttävät ihan linnunsilmiltä. Se sahataan levyihin, jotka eivät ole kirjoituspaperia paljon paksumpia. Sitten tehdään huonekalu huokeammasta puusta ja peitetään vaahteralla — vaneerilla, kuten sanotaan. Kun se on laitettu ja kiilloitettu, niin en koskaan ole nähnyt komeampaa. Meneppäs katsomaan johonkin huonekalukauppaan, kun ensi kerran joudut kaupunkiin. Sillä tavalla sahaamalla hienoksi saadaan päällystettä tuhansien dollarien arvosta yhdestä ainoasta puusta. Jos sinä et vartioi tunnollisesti ja Musta Jaakko puhaltaa muutamia, jotka hän on merkinnyt, on siinä menetetty enemmän rahaa kuin koskaan olet aavistanutkaan, poikaseni. Tässä eräänä iltana oli tuolla kämpällä joku hirtehinen vihjailemassa, että sinä voisit pettää isännän ja antaa Jaakon viedä puut salaa eikä siitä voisi kukaan tietää mitään, ennenkuin työmaa siirretään tänne."
Frecklesin kasvot karahtivat punaisiksi, kun hän kuuli tämän kavalan viittauksen.
"Ja isäntä", jatkoi Duncan, panematta merkille Frecklesin suuttumusta, "istui vain yhtä levollisena kuin lehmipaimen, ja sanoi: 'Minä annan tuhannen dollaria kenelle hyvänsä joka saattaa näyttää minulle vereksen kannon, kun tulemme Limberlostiin', niin hän sanoi. Muutamat miehet alkoivat silloin härnätä, että he kyllä joitakuita tapaavat. Niin että siitä näet, kuinka isäntä luottaa sinuun, pojuseni."