Hän kiikkui suomättäällä.
"Jos te olette tappanut käärmeen, niin se oli varmaankin ainoa tältä paikalta, ja muuten sanoo Lintunainen, että kalkkarokäärme on ritarillinen ja aina varoittaa, ennenkuin iskee. Minä en kuule mitään kalisemista. Entäs te?"
"Tuntisitteko sen, jos kuulisitte?" kysyi Freckles melkein ärtyneenä.
Kylläpä hän sai raikkaan naurun vastaukseksi.
"Tuntisinko minä sen?" ivasi hän. "No, näkisittepä vain Michiganin suot, joissa käännetään merkelikuopista kolme neljä käärmettä kerrallaan."
Freckles hämmästyi. Keiju olikin asioihin perehtynyt. Hän ei pelännyt hiventäkään. Hän luotti siihen, että kalkkarokäärme noudattaisi sopimuksen määräyksiä ja kalistelisi ajoissa hänen siirtyäksensä turvaan. Naisessa iiriläinen ennen kaikkea ihailee rohkeutta. Frecklesillä oli uusi syy palvomiseensa. Hän muutti menettelyä.
"Minä ottaisin teidät kernaasti vastaan paraatiovellani", sanoi hän, "mutta kun te olette tullut takatietä, niin olkaa hyvä, astukaa sisään ja istukaa".
Hän viittasi erääseen penkkiin. Keiju tuli heti.
"Voi, kuinka herttaista ja vilpoista", huudahti hän.
Hänen kulkiessaan lehdon läpi Frecklesin oli vaikea pysyä heittäytymättä polvilleen, sillä ne olivat perin heikot ja hänessä oli palava halu jumaloida.