"Hieman", vastasi Freckles.
"Herra McLean sanoi, että me luultavasti löytäisimme täältä hänen poikansa…"
"Hänen poikansa!" huudahti Freckles.
"Niin hän sanoi. Ja että te tekisitte kaiken voitavanne meidän hyväksemme, ja että me voisimme uskoa teille henkemmekin. Mutta minä olisin luottanut teihin yhtäkaikki, vaikken olisi tiennyt teistä mitään. Kuulkaa, isänne on kai hyvin kopea teistä, eikö niin?"
"Enhän tiedä", vastasi toinen huumaantuneena. "No, kysykää vain minulta, jos haluatte luotettavaa tietoa. Hän on niin ylpeä teistä, että vallan paisuu kuin sammakko Aisopon sadussa. Jos teillä milloinkaan on ollut näin pahasti loukkaantunut käsivarsi ja voitte jotakin tehdä, niin koettakaa parastanne!"
Hän kääri hihansa ylös ja paljasti lumivalkean käsivarren, jonka muodot olivat niin erinomaisen hienot, ettei yksikään kuvanveistäjä olisi pystynyt sitä kaavailemaan.
Freckles avasi rohtokotelonsa, otti siitä liinakankaan kappaleen ja repi sen kaistaleiksi. Sitten hän kävi hakemassa sangollisen kirkkainta vettä mitä löysi. Keijukainen antautui hänen hoitoonsa kuin pieni lapsi, ja poika pesi pois veren ja sitoi pahannäköisen haavan. Haavurintyönsä hän päätti kääntämällä revityn hihan liinakankaan päälle ja sitomalla sen kiinni havaslangalla, keijukaisen auttaessa solmujen teossa.
Frecklesin hyppyset vapisivat tässä puuhassa ja kasvot olivat ylen vakavat.
"Tuntuuko paremmalta?" kysyi hän.
"Voi, se on hyvä jo", lausui keiju. "Ei koske enää ollenkaan."