Freckles ei itse saattanut tietää siitä mitään, mutta seuraamalla parhaita vaistojaan ja toimimalla niin kuin oletti oikean herrasmiehen tekevän hän sai aikaan sen, että liikemies yllätyksekseen ajatteli häntä ja montakin kertaa sinä aamuna kesken kiireittensä näki hänen kasvonsa edessään; jos hän sitävastoin olisi mennyt tytön luo, niinkuin oli halunnut, ei hänen isänsä olisi pannut häneen mitään huomiota.
Kadulla hän henkäisi syvään. Kuinka hän oli selviytynyt asiasta? Hän tiesi ainoastaan noudattaneensa parhaita vaikuttimiaan, eikä sen enempää voi kukaan tehdä. Hän katsahti pyöräänsä nähdäkseen, että se oli kunnossa, ja juuri astuessaan polkimelle, noustakseen satulaan, hän kuuli sydämeensä asti tunkevan äänen huutavan: "Freckles! hei, Freckles!"
Keiju erkani nauravasta tyttöparvesta ja riensi hänen luoksensa. Hänellä oli yllään lumivalkea puku — soma pikku hamonen, kaulalla ja ranteissa pehmeitä, viehättäviä pitsejä. Ohuitten hihojen läpi näkyivät selvästi hänen kauniit, pyöreät käsivartensa, ja pääntie oli siksi matala, että muodoltaan täydellinen kaula oli vapaana. Päässä oli ihastuttava hattu valkeista punoksista, lieri koristettuna poimutetulla tyllillä, joka oli niin pehmeää harsoa kuin hämähäkinseitti, ja joukko valkeita ruusuja oli sirotettu hänen kultakutreilleen, kierretty hatunkopan ympäri, keikkuen vallattomina hänen olkapäillään. Sormissa välkehti kultaa ja sinisiä jalokiviä, ja kaiken kaikkiaan hän oli ihanin olento mitä Freckles milloinkaan oli nähnyt. Seisoen polkimella unohti nuorukainen itsensä, pumpulipuseronsa, sarkahousunsa ja vyönsä, josta riippuivat piikkilankasakset ja pihdit, ja tuijotti kuten mies tuijottaa ensi kertaa nähdessään jumaloimansa naisen kaikessa kukkeudessaan, jota vielä korostaa sopiva ja kaunis vaatetus.
"Hei, Freckles!" huusi tyttö lähestyessään, "ajattelinpa juuri teitä joku päivä sitten. Tiedättekö, en ole koskaan ennen nähnyt teitä kaupungissa. Te vahdittekin tuota linjaa niin hartaasti. Minkä vuoksi olette nyt täällä? Onko jotakin vinossa? Oletteko juuri lähdössä Limberlostiin?"
"Tulin tuomaan hattunne", vastasi Freckles. "Te unohditte sen silloin kiireessä. Olen juuri jättänyt sen isällenne ja samalla pyysin lausumaan kiitokseni siitä, että te ja Lintunainen niin pontevasti autoitte minua."
Keiju nyökkäsi vakavana, ja Freckles ymmärsi tehneensä oikein siinä, että meni hänen isänsä luokse. Sitten hänen sydämensä hypähti ilosta, sillä tyttö sanoi tuskin jaksavansa odottaa ensi kertaan, jolloin he tulisivat ottamaan seuraavan kuvan pikku kananpoikasesta. "Tahdon kuulla lopun siitä laulusta enkä ollut vielä kuin vilahdukselta nähnyt lehtoanne", valitti hän. "Ja mitä lauluun tulee, niin jos aina osaatte laulaa niinkuin silloin, en milloinkaan voi kuulla kyllikseni. Mitähän jos otan kitaran mukaani ja joitakuita lempilaulujani! Minä soitan ja te laulatte, ja niin panemme linnut pois viralta."
Freckles seisoi polkimella silmät maahan luotuina, sillä hän tunsi, että jos nostaisi ne, niin niissä ilmenevä hellän jumaloimisen hehku pääsisi näkyviin ja säikäyttäisi keijua.
"Minä luulin, että silloiset kokemuksenne pelottaisivat teitä koskaan tulemasta takaisin", sanoi hän.
Tyttö nauroi hilpeästi.
"Näytinkö minä pelästyneeltä?" kysyi hän.