"Ei, ette näyttänyt."
"Oo, minä ihan iloitsin", huusi impi. "Mokomatkin inhoittavat varkaat! Minun teki kovasti mieli merkitä yksi heistä, mutta ajattelin, että ehkä oli teille parasta jättää se tekemättä. Kyllä ne sen sietäisivät. Ei se minua pelottanut; ja mitä Lintunaiseen tulee, niin hän on tottunut kohtaamaan käärmeitä, maankiertäjiä, äkäisiä koiria, lampaita, nautaeläimiä ja Herra ties mitä. Häntä ei mikään voi säikäyttää, kun hän ajaa kuvaa takaa. Ovatko ne tulleet takaisin?"
"Eivät", sanoi Freckles. "Työmiehet tulivat sinne heti kello kahdentoista jälkeen ja veivät puun pois, mutta minun täytyy kertoa teille, ja teidän täytyy sanoa Lintunaiselle, että he aivan varmaan tulevat vielä ja hyvin piankin, sillä nyt ei enää kestä kauan, kunnes työmiehet saapuvat tälle nevalle työhönsä."
"Voi mikä vahinko!" huudahti keiju. "Siellä ne raivaavat teitä, hakkaavat poikki kauniit puut ja kääntävät kaikki nurinnarin. Ne ajavat pois linnut ja hävittävät tuomiokirkon. Ja kun ne ovat tehneet pahimpansa, seuraavat kaikki lähiseudun sahalaitokset ja raastavat pois helpomman puutavaran. Sitten maanomistajat kaivavat joukon ojia ja rakentavat tervahautoja, ja parin kesän perästä Limberlost on pelkkää viljaa ja perunaa."
He katsoivat toisiinsa ja purskahtivat yhteen ääneen nauramaan.
"Tekin pidätte siitä", sanoi Freckles.
"Pidän", sanoi keiju, "minä rakastan sitä. Teidän majanne on pieni palanen suorastaan keskeltä keijukaisten maata, ja tuomiokirkko on Jumalan työtä, ei teidän. Te vain olette löytänyt sen ja avannut oven Hänen rakennettuaan sen valmiiksi. Linnut, kukkaset, köynnökset, kaikki on niin suloista. Lintunainen sanoo olevan ihan totta, että katinjuustot, tulikukat, kurjenmiekat ja liljat ovat isommat ja värikkäämmät siellä kuin muualla tällä paikkakunnalla. Hän sanoo sen johtuvan saven ja mudan runsaudesta. Minua ihan kiukuttaa, jos täytyy nähdä nevaa raivattavan, ja teistähän sen täytyy tuntua kuin parhaan ystävän menettämiseltä, eikö niin?"
"Jotakin siihen suuntaan", vastasi Freckles. "Mutta Limberlost on niin syöpynyt mieleeni, että kaikki tulee koko elämäni ajan pysymään minulle todellisesti elävänä, mitä hyvänsä sille tehnevätkin. En voi sanoin kertoa, kuinka iloinen olen, että tulette vielä jonkun kerran, ainakin ennen työmiehiä. Sen ajan ohi en jaksa itsekään ajatella."
"Tulkaapa saamaan raitista juotavaa, ennenkuin lähdette", sanoi keiju.
"En millään muotoa", esteli Freckles. "Jätin rouva Duncanin vahtipolulle, ja siellä on niin monta asiaa häntä pelottamassa. Jos hän näkee vain ison käärmeenkin, en tiedä mitä hän ehkä tekee."