"Juuri sitä, mitä näitte", vastasi toinen kuivasti. "Me olemme siihen tottuneet. Tuskin kuluu päivääkään näinä helteisinä aikoina, ettei se tyttö keksi jotakuta kaikkien hylkäämää poloista ja tuo tänne. Sitten hän menee tarjoilupöydän taakse itse ja valmistaa juoman aina asianhaarain mukaan. Hänellä on kaikenlaisia päähänpistoja siitä, mikä soveltuu mihinkin aikaan ja tilanteeseen, ja voitte panna veikkaa, että hän osaa oikeaan. Ei yksikään apulainen täällä osaa laittaa hänen makunsa mukaista juomaa. Siinä hän on kerrassaan taituri. Joskus itse isäntäkin pyytää häntä sekoittamaan itselleen hyvän siemauksen."
"Ja hän suostuu?" kysyi mies virnistäen.
"No varmasti! Mutta ensin hän panee isännän lujille ja ottaa selon siitä, milloin hän on viimeksi juonut. Mitä hän on juonut. Kuinka kuuma hänen on. Milloin hän viimeksi söi. Sitten hän tulee tänne ja sekoittaa lasiin kivennäisvettä, hiukan happoa ja vähän kirsikkaa, sitruunaa, rypälenestettä, ananasia tai jotakin muuta hapahkoa ja virvoittavaa. Sen hän sitten kohottaa sinisten silmiensä tasalle, ja se on sitten osunut paikalleen jos koskaan mikään. Luulenpa tosiaan, että puolet salaisuudesta on juuri tuossa hänen harrastuksessaan, sillä vaikka pidänkin häntä visusti silmällä, en koskaan pääse perille hänen sekoituksistaan. Hänellä on täällä avoin tili. Isä maksaa kerran kuussa. Yhdeksän kymmenettä osaa hän tarjoaa muille. Itse hän maistaa tuskin milloinkaan, mutta kun hän niin tekee, käskee hän minun valmistaa juoman. Hän on kaikkien lemmikki. Meidän siivoojapoikakin tappelisi hänen puolestaan. Sitä kestää vuoden ympäri, sillä talvella hän lämmittelee kohmettuneita vaivaisia kuumalla kahvilla ja suklaalla."
"Olipa hänellä tällä erää mukanaan merkillinen otus", virkkoi muuan. "Iiriläinen, käsipuoli, suora kuin seipään niellyt ja jotakin mielenkiintoista silmissä. Huomasitteko, kuinka hattu lensi päästä? Entä hänen silmänsä? Siinäkin yksi, joka voisi 'tapella hänen puolestaan'. Kuka se lienee?"
"Se on kai", arveli eräs kolmas, "se McLeanin vahti sieltä Limberlostista, ja minä luulen, että tyttö on käynyt siellä rämeellä Lintunaisen kanssa kuvia ottamassa ja sitä tietä tullut hänet tuntemaan. Olen kuullut puhuttavan, että se mies on perin näppärä lintuja hoitamaan, ja sehän sopii Lintunaiselle kuin puuron keskelle silmä."
Kadulla keiju käveli Frecklesin rinnalla ensi risteykseen ja seisahtui siihen. "Lupaatteko polkea kyllin nopeaan voittaaksenne takaisin ne viisi minuuttia, jotka tuohon menivät?" kysyi hän. "Minä olen hieman levoton rouva Duncanin puolesta."
Freckles käänsi pyöränsä sivukadulle. Hänestä tuntui, että hän oli niellyt tuon ihanan jäisen juoman jokaiseen ruumiinsa hermoon, eikä vatsaansa. Kihosipa se päähänkin.
"Siksikö te kivenkovaan tahdoitte itse valmistaa sen juoman, että tiesitte, kuinka päihdyttävä siitä tulisi?" kysyi hän.
Tämä kohteliaisuus oli hieno ja miellytti tyttöä. Hän naurahti iloisesti.
"Ensi kerralla te kenties ette niin paljon kursaile", härnäsi hän.