"No, luonnollisesti!" huudahti keiju. "Ettekö ole tullut juhlaani?
Ettekö saanut kutsuani? Lähetinhän teille kirjeen."
"Postitseko?" kysyi Freckles.
"Niin", sanoi tyttö. "Minun piti auttaa valmistuksissa enkä ehtinyt ajaa sinne, mutta minä kirjoitin kirjeen ja ilmoitin, että Lintunainen panee toimeen minulle juhlan, ja me odotimme varmasti teidän tulevan. Minä käskin konttoriväen panna sen Duncanin postin mukaan."
"Sittenpä tiedänkin, missä se nyt on", sanoi Freckles. "Duncan tulee kaupunkiin vain kerran viikossa, toisinaan ei sitäkään. Hän on kotona tänä iltana, ensi kertaa koko viikkoon, ja pitää minun puolestani vähän aikaa vahtia, minä kun läksin puhumaan Lintunaiselle eräästä asiasta, josta arvelin hänen mielellään kuulevan. Voinko saada tavata häntä?"
Tytön kasvot synkistyivät.
"Sepä ikävää!" pahoitteli hän. "Minä niin toivoin voivani esitellä teidät ystävilleni. Ettekö mitenkään voi jäädä?"
Freckles loi silmänsä pitkävartisista saappaistaan eräitten keijun ystäväin kiiltonahkaisiin kenkiin ja hymyili veitikkamaisesti, mutta nyt ei ollut enää pelättävissä, että hän käsittäisi tyttöä väärin.
"Tiedättehän, etten voi, keiju", sanoi hän.
"Kenties ette voikaan", virkkoi tyttö alakuloisesti. "Se on hyvin ikävää! Mutta jotakin minä toivon vielä hartaammin kuin osanottoanne juhlaani, nimittäin sitä, että pidätte puolenne ja menestytte toimessanne. Minä ajattelen teitä joka päivä ja sydämestäni toivon, että nuo varkaat eivät pääse teistä voitolle. Niin, Freckles, pitäkää visusti vahtia."
Tyttö oli niin viehättävän näköinen seisoessaan siinä hänen edessään, hehkuen hänen asiansa puolesta, että Freckles ei voinut irroittaa silmiänsä hänestä pannakseen merkille mitä ystävät ajattelivat. Ellei tyttö siitä välittänyt, miksi siis hän? Kaiken kaikkiaan, jos he todella olivat keijun ystäviä, niin totta kai he olivat paremmin perehtyneet hänen tapoihinsa.