Pari miestä astui esiin ja nosti laatikon varovasti.
"Tuonne! Siellä on parempi!" komensi tyttö. "Freckles, minua kummastuttaa, että olette niin huolimaton. Olisi häpeällistä tärvellä nuo viehättävät perhoset vanhan puun takia. Onko se kallisarvoinen puu? Miksi ette puhunut eilen illalla siitä, että olitte aikeissa kaataa puun tänä aamuna? Kuulkaapa, oletteko ehkä pistänyt kaappinne tuohon suojelemaan puuta Musta Jaakko nimiseltä varkaalta ja hänen joukkioltaan? Lyön vaikka vetoa, että niin juuri teitte. No, olipa se sukkela temppu! Mitä laatua se puu on?"
"Se on kultatammi", sanoi Freckles.
"Sellainen, josta tehdään ruoka- ja tarjoilupöytiä?"
"Niin."
"Kas vaan!" huudahti keiju. "Minä en tiedä tukkipuista yhtään mitään, mutta isä tahtoo, että minä oppisin kaikkea mahdollista. Minäpä pyydän, että saan tulla tänne oppimaan teiltä, kunnes osaan kylliksi komentaakseni työläisjoukkoa itse. Onko teistä puiden kaataminen hauskaa, herrat?" kysyi hän miehiltä suloisesti kuin enkeli.
Joku heistä näytti hölmistyneeltä, joku äkäiseltä, mutta yksi sai sanotuksi, että kyllä se huvitti.
Sitten tytön silmät kääntyivät Mustaan Jaakkoon, ja samalla hän mitä suloisimmalla tavalla hätkähti.
"Oo! Melkeinpä luulin teitä aaveeksi!" huudahti hän "Mutta nyt näen, että olettekin todellinen elävä olento. Oletteko milloinkaan ollut Coloradossa?"
"En", sanoi Jaakko.