"Huomenna on vielä kyllin aikaa taideteoksen hävittämiseen. Unohda nyt esikuva, nuorukainen, käytettyäsi sitä sellaisella menestyksellä. Minä tiedän sinulle paremman mielitietyn, Taiteen, joka käsittää kaiken, mitä Korkein on ihanata luonut, taiteen täydellisenä ja kokonaisena, jota ei mikään Agapito saata halventaa".
Polykarpo syöksähti isänsä syliin; mutta vakava mies, joka tuskin saattoi hallita itseään, suuteli sydämellisesti nuorukaisen otsaa, silmiä ja molempia poskia.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä senaattori astui naisten huoneesen ja sanoi jo kynnykseltä vaimolleen, joka puuhaeli kangaspuissa:
"Missä on Polykarpo? Minä en tavannut häntä Antonion luona, joka nyt työskentelee alttarin asettelemisessa, ja ajattelin, että ehkä löytäisin hänet täältä sinun luotasi".
"Kirkosta", vastasi Dorothea, "hän astui ylös vuorelle. Mene kuitenkin työhuoneesen, Marthana, katsomaan onko veljesi palannut".
Tytär totteli heti ja mielellään hänen käskyjään, sillä hänen veljensä oli hänelle rakkahin kaikista ja häntä hän piti kauniimpana ja parahimpana kaikista miehistä.
Heti kun puolisot olivat yksinään, niin Pietari lausui uskollisesti ja sydämellisesti ojentaen kätensä vaimolleen:
"No, äiti, lyöppäs tuohon!"
Dorothea viivähti hetkisen ja katseli häntä, ikäänkuin tahtoen kysyä: "Salliiko sinun ylpeytesi vihdoinkin sen, ett'et enää tee minulle vääryyttä?"