Ensimmäisenä pimeänä yönä heidän oli määrä kulkea sen kaidan merenpoukaman poikki, joka oli heidän ja Petraean niemimaan välillä, ja kun edellisenä päivänä, auringon laskiessa, taivaalle kohosi raskaita ukonpilviä, jotka rajusti valoivat tulta ja vettä ja himmensivät loppukuun, niin he lykkäsivät veneensä ja lauttansa vesille ja olisivat varmaan ehtineet rantaan, vuorelle ja kosteikkoon, vuoren kukkulalle asetettujen vartiain huomaamatta, jotka olivat vetäytyneet suojakaton alle raju-ilmaa pakoon, joll'ei eräs mies olisi varoittanut erakkoja, ja tämä mies oli Hermas.
Totellen Paavalin käskyä nuorukainen oli ottanut mukaansa kolme ystävänsä kultarahoista ja muutamia leipiä, ja varustautunut nuolella ja joutsella, ja, isänsä luolan edustalta hiljaa lausuttuaan nukkujalle jäähyväiset, lähtenyt Raithuun. Ilomielin, tuntien voimansa ja miehuutensa ja ylpeänä siitä vaikeasta, mutta sotamieheksi aikovalle sopivasta toimesta, joka oli hänen tehtäväkseen uskottu, sekä iloisesti päättäen sen suorittaa, vaikka henkensä alttiiksi panemalla, hän riensi eteenpäin kirkkaan kuutamon valossa.
Missä tie polveili sinne tänne, tehdäksensä vuorelle nousun mahdolliseksi noille karaistuille erämaan vaeltajille, siinä hän poikkesi siitä ja kiipesi oikopäätä kukkulalta kukkulalle, ylös ja alas. Tasaisella kentällä hän riensi eteenpäin ikäänkuin olisi ollut vainoojia hänen kintereillänsä.
Auringon noustua hän nautti vähän einettä, sitten hän kiiruhti taas eteenpäin, vaikka puolipäivän helteinen aika oli käsissä ja hänen jalkansa vaipuivat löyhään hiekkaan, meren rannalla kulkiessaan.
Näin innokkaasti pyrkien matkansa perille ei hän ajatellut Sironaa eikä kulunutta elämäänsä, vaan ainoastaan meren toisella puolella olevaa vuorta ja Blemmyiläisiä, ja kuinka hän paraiten saattaisi vakoilla heitä ja, saatuansa heidän aikeistaan tiedon, jälleen voisi palata meren rannalle ja omaistensa luo.
Kun hän viimein väsymistään väsyi, ja puolipäivän paahde tuli yhä rasittavammaksi, ja kun veri alkoi aina runsaammin tunkeutua hänen sydämeensä ja sukkelammin tykyttää hänen ohimoissansa, niin hän kokonaan lakkasi ajattelemasta, eikä häntä ajanut eteenpäin muu kuin toivo ehtiä mitä pikaisimmin ensimmäisen päämääränsä perille.
Kolmannella hetkellä jälkeen puolen päivän hän näki kaukaa Raithun palmut, ja virkistyneenä hän riensi niitä kohden.
Ennenkuin aurinko oli mennyt maillensa, hän oli ilmoittanut Paavalin mainitsemille erakoille, että Aleksandrialainen epäsi heidän kutsumuksensa ja aikoi pysyä edelleen pyhällä vuorella.
Sitten Hermas läksi valkamaan, sopiaksensa paikkakunnan kalastajien kanssa veneestä, jota hän tarvitsi.
Sill'aikaa kun hän keskusteli erään vanhan amalekilaisen merimiehen kanssa, joka mustasilmäisen poikansa kera laitteli verkkojansa, läheni kaksi ratsastajaa lähenemistään lahtea, jossa suurehko kuormalaiva oli pienempien alusten keskellä ankkurissa.