"Sinä saat ratsastaa yksinäsi Klysmaan ja koettaa vangita häntä; minä en tahdo enkä saata laiminlyödä virkaani viheliäisen vaimon vuoksi".
Hermas katseli poistujia ja nauroi iloisesti nähdessään heidän katoavan erääsen majataloon.
Ennen merelle lähtöänsä hän pani maata nuotalle kalastusveneesen, jonka hän ukolta oli vuokrannut Alexandrialaisen antamalla kultarahalla, ja vahvisti ruumistansa pitkällä ja sikeällä unella.
Kuun noustessa hän herätettiin käskynsä mukaan, ja hän auttoi poikaa, joka seurasi häntä ja osasi hoitaa purjeita ja peräsintä, lykkäämään hiekassa olevaa venettä vesille.
Piakkoin hän kiiti, vienon tuulen ajamana, veden kimmeltävällä kierällä, ja hän oli niin raittiilla ja iloisella mielellä, kuin nuori kotka on, kun se lähtee pesästään ja ensi kerran levittää voimakkaat siipensä lentoon.
Hän olisi tahtonut huutaa ilosta tuntiessaan hänelle aivan uutta riemullista vapautta, ja poika, joka piti perää, pudisti kummastuneena päätänsä, kun hän näki Hermaan, tosin kyllä tottumattomasti, mutta ravakkailla vedoilla soutavan hänen haltuunsa jätetyillä airoilla.
"Hyvä tuuli käy", hän huusi erakolle, kääntäessään purjetta jalusnuoralla; "kyllä pääsemme eteenpäin sinun soutamattasikin. Säästä sinä vaan voimiasi".
"Kyllä niitä on runsaasti, eikä siis tarvitsekaan niitä säästellä",
Hermas vastasi ja taivuttihen uudestaan voimakkaasti soutaaksensa.
Puolitiessä hän levähti, ja hänen ihastellessaan kuun kuvaa, joka loisti veden kirkkaassa kuvastimessa, johtui hänen mieleensä Pietarin pihatanner, jota sama hopeainen loiste valaisi, kun hän ikkunasta nousi Sironan luo. Tuon ihanan valkokätisen naisen kuva ilmaantui hänen sieluhunsa ja alakuloinen, ikävöivä tunne alkoi hiipiä hänen mieleensä.
Hän huoahti vienosti kerran ja toisenkin, mutta kun hänen rintansa kolmannen kerran tuskallisesti kohosi, niin hän muisti matkansa tarkoituksen ja murretut kahleensa ja löi airon lappeella vallattomasti veteen niin, että se pirskahti korkealle, ja kasteli veneen ja hänet itsensä, pudotessaan alas kimaltelevana timanttisateena. Hän alkoi jälleen liikuttaa airoja ajatellen, että hänellä oli parempaakin tehtävää, kuin ajatella naista.