Myöntävä, vaikk'ei suinkaan iloinen, murina kuului vanhukselle vastaukseksi, ja Paavali otti, ihastuksissaan siitä toivosta, että hän täällä saisi uhrata henkensä ja verensä heikkojen puolustukseksi, sekä taistelunhalusta palaen, Stephanon kehoituksen vastaan, aivan kuin se olisi ollut ihan luonnollinen asia, ja alkoi heti sotapäällikkönä komentaa noita neuvottomia, lammasnahkoihin puettuja miehiä. Minkä hän lähetti vartiaksi tornin huippuun, minkä hän määräsi kantamaan kiviä saataviin, minkä taas vaaran hetkenä syöksemään kiviharkkoja ja kallionlohkareita syvyyteen; heikompia hän käski pysymään yhdessä koossa ja rukoilemaan muiden puolesta sekä laulamaan kiitosvirsiä, ja hän suostui kaikkien kanssa käytettävistä viittauksista ja merkeistä.
Hän oli milloin missäkin paikassa, ja hänen eloisuutensa ja uskalluksensa tarttui pelkureihinkin.
Juuri kun näitä käskyjä annettiin, Hermas sanoi jäähyväiset Paavalille ja isällensä, sillä hän kuuli roomalaisen sotatorven toitotuksen ja Pharan'in nuoren miehistön rummun pärrytyksen, joka joukko kulki Oikotien solan kautta vihollista vastaan.
Hän tiesi, missä Blemmyiläisten päävoima oli, ja ilmaisi sen centurioni Phoebiciolle ja Pharanilaisten päällikölle.
Gallialainen teki muutamia lyhyitä kysymyksiä Hermaalle, jonka hän kohta tunsi, sillä nähtyänsä hänet Raithun satamassa, ei hän ollut voinut unhottaa hänen silmiänsä, jotka johtivat hänen mieleensä Glyceran silmät, ja saatuansa lyhyitä, varmoja vastauksia, hän jakoi nopeita ja tarkkoja käskyjä.
Yhden Pharanilaisten kolmanneksen oli määrä rummuttaen ja puhaltaen jatkaa matkaansa vihollisia vastaan ja näiden lähestyessä peräytyä tasangolle aina vartiotornin alle saakka. Jos Blemmyiläiset saataisiin sinne viekoitelluiksi, niin kosteikkokaupungin soturein toisen kolmanneksen, joka saattoi helposti vetäytyä poikkilaaksoon, oli hyökättävä heidän vasenta kylkeänsä vastaan, sill'aikaa kuin Phoebicio manippelineen piilisi tornikallioiden takana sekä äkkiä esiin syösten ratkaisisi tappelun. Viimeinen kolmasosa sai tehtäväkseen hävittää Blemmyiläisten alukset Hermaan johdolla, joka tiesi heidän maallenousu-paikkansa.
Pahimmassa tapauksessa centurioni saattoi väkinensä peräytyä linnoitukseen ja puolustaa itseänsä siellä, kunnes saisi apuväkeä läheisistä satamakylistä, jonne lähettiläitä jo oli matkalla.
Gallialaisen käskyt pantiin toimeen viivyttelemättä, ja Hermas kulki hänelle uskotun joukon etupäässä niin itseensä luottavaisena ja uljaana, kuin keisarin väessä palvellut sotavanhus, joka johtaa legionaansa taistelukentälle. Hän kantoi nuolia ja jousta selässänsä, ja kädessänsä hänellä oli sotakirves, jonka hän oli ostanut Raithusta.
Mirjam aikoi seurata hänen johtamiansa sotilaita, mutta Hermas huomasi hänet ja huusi: "Torniin, lapsi, isäni luo!" Ja paimentyttö totteli häntä arvelematta.
Kaikki linnoituksessa olevat erakot olivat rientäneet vuoren rinteelle ja katselivat sieltä sotavoiman jaoittamista sekä viittailivat ja huusivat alhaalla oleville.