Hän nousi nopeasti, katseli kartanolle Pietarin kanssa, joka oli häntä seurannut, ja sanoi syvästi huoahtaen ja kääntyen Marthanaan, joka tarjotessaan Hermaalle lihaa ja leipää seurasi katseillaan vanhempiaan: "Se oli vain Anubis orja".
Hyvän aikaa tuskallinen äänettömyys vallitsi tässä suuressa pöydässä, jonka ääressä tänään oli niin niukalta aterioitsijoita.
Vihdoin Pietari palasi vieraansa luo ja sanoi: "Sinä aioit kertoa, miten Mirjam paimentyttö kuoli taisteluun. Hän oli karannut meiltä —"
"Vuorelle", Hermas puuttui täydentäen puheesen".vuorelle hän meni, ja niinkuin tytär hän hankki isä paralleni vettä".
"Katsoppas, äiti", Marthana keskeytti häntä, "hän ei ollut paha; sitä minä olen aina sanonut".
"Tänä aamuna", Hermas jatkoi ja nyykäytti neidolle päätään surullisesti, ja kuitenkin myöntävästi, "tänä aamuna hän seurasi isää linnoitukseen, ja heti hänen kaaduttuansa — niin Paavali kertoi minulle — tyttö oli juossut sieltä pois, kuitenkin vaan minua etsiäkseen ja tuodakseen minulle tuon surullisen sanoman. Me olimme jo kauvan tunteneet toisemme, sillä jo vuosia hän on juottanut sinun vuohiasi meidän lähteestämme, ja kun minä vielä olin poika ja hän pieni tyttönen, niin hän kuunteli tuntikausia, kun minä pajupillilläni soittelin lauluja, joita Paavali oli minulle opettanut. Niin kauvan kuin soitin, hän oli aivan hiljaa; mutta kun minä lakkasin, niin hän halusi kuulla, enempää ja aina enempää, kunnes soittaminen minusta kävi pitkäksi ja minä tahdoin mennä tieheni. Silloin hän usein vihastui ja, joll'en tehnyt hänelle mieliksi, niin hän sätti minua pahoilla sanoilla. Mutta hän tuli aina takaisin, ja kun ei minulla ollut muutakaan toveria, ja hän oli ainoa, joka tahtoi minua kuulla, niin oli minulle mieluista, että hän piti meidän lähdettämme muita parempana. Sitten me kasvoimme suuremmiksi, ja minä aloin pelätä häntä, sillä hän saattoi puhua niin jumalattomasti, ja hän on pakanana kuollutkin. Paavali, joka kerran oli meitä kuunnellut, varoitti minua hänestä, ja koska minä jo aikoja sitten olin heittänyt huilun mäkeen ja tavoittelin joutsellani metsän riistaa, niin usein kuin isä sen salli, niin olin aina vähemmän aikaa hänen luonansa, käydessäni lähteellä vettä ottamassa, ja me vieraannuimme toisistamme yhä enemmän; taisin usein olla kovakin häntä kohtaan. Ainoasti kerran sen jälkeen, kun olin palannut pääkaupungista, tapahtui minulle jokin seikka hänen kanssaan, — mutta sitä en teille kerro. Lapsi raukka olikin niin vastenmielisesti orjana, ja hän onkin vapaassa huoneessa ensi kerran nähnyt päivän valon.
"Hän rakasti minua vielä enemmän, kuin sisar veljeään, ja kun siis isä kuoli, niin hän ajatteli varmaan, ett'ei minun pitänyt saaman siitä tietoa muiden, kuin hänen suustansa.
"Hän oli nähnyt, minne olin Pharanilaisten kanssa kulkenut, ja seurasi minua, ja löysikin minut pian, sillä hänellä oli gatsellin silmät ja hätääntyneen linnun korvat.
"Tällä kertaa ei ollut vaikea minua löytää, sillä hänen minua etsiessään me taistelimme viheriäisessä solassa, joka on vuoren ja meren välillä, Blemmyiläisiä vastaan, jotka karjuivat vimmasta ikäänkuin pedot, sillä ennenkuin me vielä ehdimme meren rannalle, olivat tuon alhaalla olevan kauppalan kalastajat löytäneet heidän ruuhensa, jotka he olivat piiloittaneet hiekan ja kivien alle, kaivaneet ne esille ja vieneet satamaansa. Se raithulainen poika, joka minua seurasi, oli minun käskystäni pitänyt heitä silmällä ja saattoi kalastajat kätkypaikkaan.
"Veneiden tykö jätetyt vartiat olivat paenneet ja saavuttaneet linnoituksen tykönä taistelevat veljensä, joista sitten ainakin kaksisataa lähetettiin meren rannalle jälleen ottamaan veneitä valtaansa ja rankaisemaan kalastajia. Tämä joukko kohtasi meidät viheriäisessä solassa ja siinä sitten syntyi taistelu.