"Huomenna, lapseni, huomenna", Dorothea vastasi. "Mene nyt levolle, sillä jo on aivan myöhä".
"Sallikaa minun vielä jäädä tänne", tyttö pyysi, "siksi kuin Antonio ja Jethro ovat tulleet takaisin".
"Minäkin auttaisin teitä mielelläni poikanne etsimisessä", Hermas sanoi, "ja jos haluatte, niin menen Raithuun ja Klysmaan kuulemaan asiata kalastajilta. Löysikö", tällöin nuori sotilas katsoi hämillään jalkoihinsa, "löysikö centurioni ennen kuolemaansa paenneen vaimonsa, jota hän Amalekilaisen Talib'in kanssa ajoi takaa?"
"Sirona on yhä vieläkin kadoksissa", Pietari vastasi.
"Ja ehkä … mutta mainitsit jo Paavalin nimen, joka oli isäsi ja sinun kanssasi niin läheisessä tuttavuudessa. Tiedätkö, että hän juuri rikkoi centurionin kotirauhan niin hävyttömästi?"
"Paavaliko?" Hermas huusi, "kuinka sitä saatatte uskoa!"
"Phoebicio löysi hänen lammasnahkansa vaimonsa luota", Pietari vastasi vakavasti…Silmäimme edessä tuo häpeämätöin Aleksandrialainen tunnusti sen omaksensa ja antautui Gallialaisen rankaistavaksi. Hän teki hävyttömän tekonsa samana yönä, jona sinä lähetettiin tiedustelemaan".
"Ja Phoebicio löi häntä?" Hermas huusi joutuen kokonaan pois suunniltaan, "ja tuo miesparka on tämän häpeän ja teidän moitteenne ja kaiken kärsinyt, ja kärsinyt minun tähteni. Nytpä ymmärrän, mitä hän tarkoitti! Minä kohtasin hänet taistelun jälkeen, ja hän kertoi minulle isäni kuolleen. Minusta erotessaan hän sanoi olevansa kaikista syntisistä suurin; kosteikossa olen muka saapa sen kuulla. Mutta minä tiedän asian paremmin; hän on jalomielinen ja hyvä, enkä minä kärsi häntä minun tähteni pilkattavan ja häväistävän".
Hermas oli näin sanoessaan hypähtänyt seisomaan, ja kun hän huomasi isäntäväkensä kummastelevat silmäykset, niin hän koetti malttaa mieltänsä ja sanoi:
"Paavali ei ole milloinkaan Sironaa nähnyt, ja minä toistan sen: Jos kukaan saattaa kerskata olevansa hyvä ja puhdas ja aivan syytön, niin hän sen saattaa. Minun puolestani ja päästääksensä minut rankaistuksesta ja isäni murheesta hän on tunnustanut itsensä syypääksi rikokseen, jota hän ei milloinkaan ole tehnyt. Kas tämä työ näyttääkin juuri hänen tapaiseltansa, tuon uskollisen, rehellisen ystävän! Vaan ei hetkeäkään enää saa ilkeä epäluulon ja häpeän kuorma häntä painaa".