Vielä hän kerran syleili matkaan lähtevää, sitten hän lähti rannan hietikon yli vuorta kohden, taaksensa katsomatta.
Hermas seurasi häntä kauvan silmin, ja sangen surullisena, sillä hänen voimakas ystävänsä horjui kuin päihtynyt ja painoi usein kätensä otsaansa, joka ei mahtanut olla vähemmän kuuma, kuin hänen huulensakaan.
Nuori sotilas ei milloinkaan enää nähnyt vuorta eikä Paavalia, mutta itse saavutettuansa sotajoukossa mainetta ja kunniaa hän näki Pietarin pojan, Polykarpon, jonka keisari suurella kunnialla oli kutsunut Byzantioon, ja jonka huoneessa Galliatar, Sirona, hallitsi lemmekkäänä puolisona ja äitinä.
Jätettyänsä Hermaan hyvästi Paavali oli kadonnut. Kauvan häntä turhaan hakivat toiset erakot ja piispa Agapito, joka Pietarilta oli kuullut, että Aleksandrialaista oli syyttömästi rankaistu ja suljettu seurakunnasta, ja joka hänelle omin suin tahtoi julistaa anteeksi-annon ja antaa lohdutusta. Vasta kymmenen päivän kuluttua Sailainen Orion löysi hänet eräästä kaukaisesta luolasta.
Kuolon enkeli oli muutamia hetkiä ennemmin kutsunut hänet, juuri hänen rukoillessaan, sillä hän oli tuskin vielä kylmennyt. Hän oli vielä polvillaan ja nojasi otsallaan kallionseinää vastaan, laihat kätensä hän oli puristanut kokoon ja niihin kätkenyt Magdalenan sormuksen.
Kun hänen uskonkumppaninsa olivat nostaneet hänet paarille, niin hänen jalot, ystävälliset kasvonsa hymyilivät puhtaina ja kirkastettuina.
Ihmeen nopeasti levisi sanoma hänen kuolemastaan kosteikkoon ja kalastajakylään, ylt'ympäri kaikkiin erakkoluoliin, jopa amalekilaisten paimentenkin majoihin.
Äärettömän laaja oli kulkue, joka saattoi häntä viimeiseen leposijaan, ja kaikkein ensimmäisenä astui Agapito piispa vanhimpien ja diakonien kanssa, ja näiden jäljissä Pietari vaimonsa ja omaistensa kanssa, joiden joukkoon Sironakin kuului.
Polykarpo, joka jo oli taudistaan paranemassa, laski ikäänkuin sovintolahjaksi palmun-oksan hänen haudalleen; ja tälle haudalle ne monet, joiden hätää hän salaisesti oli lievittänyt, sekä pian kaikki katumuksentekijät läheltä ja kaukaa tekivät toivioretkiä.
Pietari pystytti hänen haudalleen muistokiven, ja siihen Polykarpo hakkasi ne sanat, jotka Paavali ennen kuolemaansa oli vapisevin käsin kirjoittanut hiilellä luolansa seinään: