Levittäessään lammasnahkaa sairaan päälle Paavali huokasi raskaasti.
"Mitä liikkuu sielussasi?" vanhus kysyi. "Se on — se oli; sitä ei voi auttaa", Paavali huusi syvästi liikutettuna. "Me saimme äsken nähdä Luojan ihanimman ihmeen, mutta häpeällisessä epäjumalan-palveluksessa näin edessäni Helion vaunut kiiltävine, tulta pärskyvine, siivekkäine hepoineen ja Helion itsensä Hermaan muodossa, kullan kiiltävine hiuksineen, ja karkelevat hoorit ja hämärän kultaiset portit. Kirottua daimoniroskaa!…"
Erakon keskeytti tällöin Hermas, joka astui luolaan näyttäen miehille nuorta tunturivuohta, jonka hän oli tappanut, ja virkkoi: "Pulskea poika, ja vaan yhden nuolen se on minulta vienyt. Heti sytytän valkean ja paistan parhaat palat. Vielä on monta vuohta vuorellamme, ja minä osaan niitä löytää".
Tuntia myöhemmin isä ja poika söivät vartaassa paistetut lihanviipaleet; Paavali kieltäytyi aterioimasta heidän kanssansa, sillä kun hän diskuksenheitännön jälkeen, täynnänsä epäilystä ja katumusta ruoski itseänsä luolassa, niin hän oli myös määrännyt itselleen ankaran paastoamisen. "Ja nyt", huudahti Hermas, kun hänen isänsä, jota tämä kauvan kaivattu voimallinen ravinto näkyi hyvin maittavan, sanoi olevansa kylläinen, "ja nyt tulee paras herkku. Tässä pullossa on vahvistavaa viiniä, ja kun se on tyhjennetty, niin se jälleen täytetään".
Stephano otti puupikarin, jonka hänen poikansa hänelle tarjosi, joi vähäsen ja sanoi, vielä kerran kielellään koetellen jalon nesteen hyvää makua:
"Se on tosiaankin hyvää! Syrian viiniä! Maistappas vaan, Paavali".
Tämä otti maljan käteensä, hengitti koetellen kultajuoman hajua ja jupisi sitten kostuttamatta sillä huuliaan: "Se ei ole Syrian viiniä; egyptiläistä se on; tunnen sen hyvin; minä pitäisin sitä mareotilaisena!"
"Siksi Sirona sitä sanoi", Hermas huudahti. "Ja sinä tunnet sen jo hajusta! Hän sanoi sen olevan erittäin terveellistä sairaalle".
"Niin se onkin", Paavali vakuutti; mutta Stephano kysyi kummeksien:
"Sirona? Kuka on Sirona?"
Luolaa valaisi himmeästi sen suulle sytytetty tuli, niin ett'eivät erakot saattaneet huomata, että Hermas kovasti punastui vastatessaan: "Sironako? Galliatar Sironako? Etkö sitä tiedä? Hän on kosteikossa asuvan centurionin puoliso".